Lumisia ajatuksia

Lopetin Schreiben und Grammatik -kurssin, koska ajattelin ettei ole järkeä kaksi kertaa viikossa saattaa itseään niin pahalle mielelle, ettei koko päivästä tule mitään. Kun lauantaina tein tämän päätöksen, olo oli todella helpottunut. Tänään kun heräsin aamulla kymmeneltä ja tajusin ettei tarvitse mennä kyseiselle luennolle, vaan saan rauhassa syödä aamiaista ja katsella sarjoja koneelta, tulin onnelliseksi.

Tänään oli vain yksi luento, minut joka kerta iloiseksi tekevä Struktur und Geschichte des Deutschen, mutta en voinut keskittyä ollenkaan. 30 min luennon alkamisen jälkeen huomasin, että koko päivän jatkunut sade oli muuttunut vähän raskaammaksi. Toiveikkaana seurasin seuraavat 1,5h miten sade muuttui rännäksi ja sen jälkeen oikeiksi lumihiutaleiksi. Toistelin vaan hymy huulilla kaverilleni: Es schneit! Es schneit!

Kun olin linja-autossa matkalla kotiin, tajusin jotain merkittävää. Suomen kieli tekee minut täällä onnelliseksi. Tämän huomasin, kun kuuntelin Mp3-soittimellani Zen Cafe:ta. Tuntui niin hassulta miten en voinut lopettaa hymyilyä, kun äänettömästi lauloin mukana. Tajusin, että täällä kun kuulee koko ajan saksaa tai englantia, tulen aina onnelliseksi kun kuuntelen suomalaista musiikkia tai pääsen puhumaan suomea Anssin (Vaasalainen vaihtari) kanssa. Taitaa olla totta, että pitää mennä kauaks, että arvostaa pieniä asioita lähellä.


Kun astuin linja-autosta ulos ja menin lumisateeseen ihanan värikkään sateenvarjoni kanssa äitin värikkäästi paikkaamat juhannushousut jalassa, aloin ajatella lisää suomen kieltä ja tajusin, miten ihanaa on osata kieltä missä on niin hienoja sanoja kuin: räntä, loska ja tihkusade. Hymyilytti taas lisää. Sen jälkeen ajattelin miltä näytän värikkäissä juhannushousuissa ja raidallisessa sateenvarjossa lumisateessa virnistellen ja laulaen äänettömästi keskellä nyrpeän näköisiä ihmisiä harmaissa vaatteissa ja mustissa sateenvarjoissa.

Tajusin, että aina välillä, on järjettömän ihanaa olla minä.