Lumisia ajatuksia

Lopetin Schreiben und Grammatik -kurssin, koska ajattelin ettei ole järkeä kaksi kertaa viikossa saattaa itseään niin pahalle mielelle, ettei koko päivästä tule mitään. Kun lauantaina tein tämän päätöksen, olo oli todella helpottunut. Tänään kun heräsin aamulla kymmeneltä ja tajusin ettei tarvitse mennä kyseiselle luennolle, vaan saan rauhassa syödä aamiaista ja katsella sarjoja koneelta, tulin onnelliseksi.

Tänään oli vain yksi luento, minut joka kerta iloiseksi tekevä Struktur und Geschichte des Deutschen, mutta en voinut keskittyä ollenkaan. 30 min luennon alkamisen jälkeen huomasin, että koko päivän jatkunut sade oli muuttunut vähän raskaammaksi. Toiveikkaana seurasin seuraavat 1,5h miten sade muuttui rännäksi ja sen jälkeen oikeiksi lumihiutaleiksi. Toistelin vaan hymy huulilla kaverilleni: Es schneit! Es schneit!

Kun olin linja-autossa matkalla kotiin, tajusin jotain merkittävää. Suomen kieli tekee minut täällä onnelliseksi. Tämän huomasin, kun kuuntelin Mp3-soittimellani Zen Cafe:ta. Tuntui niin hassulta miten en voinut lopettaa hymyilyä, kun äänettömästi lauloin mukana. Tajusin, että täällä kun kuulee koko ajan saksaa tai englantia, tulen aina onnelliseksi kun kuuntelen suomalaista musiikkia tai pääsen puhumaan suomea Anssin (Vaasalainen vaihtari) kanssa. Taitaa olla totta, että pitää mennä kauaks, että arvostaa pieniä asioita lähellä.


Kun astuin linja-autosta ulos ja menin lumisateeseen ihanan värikkään sateenvarjoni kanssa äitin värikkäästi paikkaamat juhannushousut jalassa, aloin ajatella lisää suomen kieltä ja tajusin, miten ihanaa on osata kieltä missä on niin hienoja sanoja kuin: räntä, loska ja tihkusade. Hymyilytti taas lisää. Sen jälkeen ajattelin miltä näytän värikkäissä juhannushousuissa ja raidallisessa sateenvarjossa lumisateessa virnistellen ja laulaen äänettömästi keskellä nyrpeän näköisiä ihmisiä harmaissa vaatteissa ja mustissa sateenvarjoissa.

Tajusin, että aina välillä, on järjettömän ihanaa olla minä.

Opiskelen päiväkodissa

Olen huomannut näiden muutaman viikon aikana, että Johanna (se kaverus, joka oli Konstanzissa muutama aika sitten) oli aivan oikeassa kertoessaan, ettei Konstanzin yliopisto näytä ihan siltä kuin voisi kuvitella. Tässä siis muutama kuva, joilla yritän todistaa teille, että todellakin opiskelen päiväkodissa (myös muustakin syystä kuin vain siitä, että meitä kohdellaan täällä niin hyvin).

 

 

 

Sumun näkyvyysluokat : 100–200 m vahva tai sakea sumu

Vaikka ensimmäisessä Konstanzmerkinnässä naureskelinkin sille, että Konstanzissa ei tätä suurta ja mahtavaa Bodensee:tä näe melkein koskaan, on väistämätön tosiasia, että tällä hetkellä asun Keski-Euroopan kolmanneksi suurimman järven (kiitos Wikipedia) rannalla. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa on, että kesällä tämä on ehkä paras paikka asua ikinä, ja talvella tämä on ehkä sumuisin paikka ikinä. Konstanzista voi tosiaan nähdä Sveitsin Alpit hyvällä kelillä.

Nyt laitan kuvan miten hienosti Alpit voi nähdä meidän yliopistolta kirkkaalla säällä (ja valokuva ei todellakaan näytä niin hyvin, mutta kyllä ne näkyy):

 

Ja seuraavaksi kuva miten huonosti täällä voi nähdä sumuisena päivänä:

 

Viimeinen kuva ei ole epäselvä, se on sumua.

Olen kuullut nyt useammankin kerran, että täällä sumuinen aika kestää pari viikkoa. Onneksi se on ollut liioittelua, koska ilmeisesti sumu useimmiten häviää JO klo 14 iltapäivällä. Olen kuitenkin kokenut 4 päivää kestävän 24h/vrk:ssa sumun. Tuntuu hassulta kun koko ajan näyttää siltä että silmälasit olisi likaiset.

Suurin osa ihmisistä täällä inhoaa tätä sumua, mutta minusta se on jollain tavalla kaunista. Se myös helpottaa todella paljon minun lääkärin mukaan kuivasta ilmasta johtuvaa yskää. 9 viikon yskän jälkeen menin siis lääkäriin ja nyt kun olen sumussa kävellyt monena päivänä, on yskä hävinnyt melkein kokonaan. Jee!

Eräs päivä sumu oli niin sankkaa, että sillalta ei nähnyt alas veteen asti. Silta on noin 10m korkea.

Hieman nauratti, kun kaveri Jyväskylässä sanoi, että oli niin sakea sumu, ettei nähnyt EDES Jyväsjärven toiselle puolelle.

1kk ja 26päivää pitkä kuherruskuukausi...

... ja nyt se taisi loppua.

Tärkeä asia mikä kaikkien pitää ymmärtää on se, ettei minua perinteitä rikkoen mikään Saksassa ärsytä. Minua vaan ärsyttää kaikki muu.

Tänään tajusin muutaman asian:

- En ole ollut onnellinen pitkään aikaan.
- Olen noidankehässä: Nukun kaiken aikaa --> en syö paljon mitään kun ei ole nälkä --> ei ole energiaa tehdä mitään --> nukun
- En osaa enkä halua elää yksin. Tarvitsen sen jonkun, joka rauhoittaa minut. En osaa olla itseni kanssa tällä hetkellä.
- En osaa olla onnellinen siitä mitä minulla on, vaan mietin mitä minulta puuttuu.
- En tykkää enkä osaa opiskella. Se hävettää.
- En halua haluta jäädä tänne tämän vuoden jälkeen. Minua pelottaa, että entä jos niin käy. En halua, että taas sattuu kun joutuu hyvästelemään ihmiset. En halua rakastua täällä, koska tietää, että lähtee. Mutta samalla haluan olla onnellinen ihan sama mitä se tarkoittaa.

Plaaplaa angstangst yhyy yhyy!

En osaa muuta sanoa.
Ja joo kiitos jo etukäteen kaikista niistä asioista mitä saatatte sanoa (tai sitten ette), että minulle tulisi muka parempi olo, vaikka ei tulekaan. Kyllä tää ohi menee. Tänään en vaan osaa olla kiva enkä onnellinen.
Tällä viikolla yritän vihdoin saada julkaistua niitä merkintöjä mitä olen jo kauan suunnitellut.
Hauskaa viikkoa kaikille...nyt mä tarviin suklaata!