Viikko kuvina

Tällä viikolla olen ollut sukuloimassa ja viettänyt aikaa rakkaan isosiskoni kanssa. Ajattelin tehdä tällaisen tosi tyylikkään ja täynnä valokuvauslahjakkuuta olevan kollaasin ekasta viikostani (keskiviikosta lauantai-iltaan :D) Saksassa. Ostin ennen lähtöä digikameran itselleni niin pitäähän sillä leikkiä (Huom! Digikameraan käytetyt rahat eivät tulleet Erasmus-apurahasta, joka käytetään tietenkin vain matkakustannuksiin :DDDD)

Keskiviikkona käytiin Erlangenin kaupungissa (?) Arcaden nimisessä nelikerroksisessa ostoskeskuksessa. Oli ihan kiva vaan kulkea siellä ja tarkkailla ihmisiä. Ei oikein huvita hilata Konstanziin junalla vielä enemmän tavaraa kuin mitä minulla ennestään oli, niin päätin hillitä itseni ja olla ostamatta mitään.

Jo aikaisemmilla Saksan käynneillä olen huomannut, että aivan sama mihin kaupunkiin Saksassa menee, löytää siellä aina ainakin nämä kolme paikkaa:

1. Nordsee... nimensä mukaisesti vedenalaisia eliöitä ruuaksi myyvä yritys

2. Saturn... jos Top10 olisi kauppakeskuksen kokonaisen kerroksen kokoinen

3. Nanu-Nana... Ajatelkaa, jos Tiimari möisi vähemmän paperia ja enemmän krääsää ja mahtava liikeidea olisi, että tavaroiden järjestystä vaihdetaan joka viikko (en sitten tiedä tekeekö se liikkeestä mielenkiintoisen vai turhauttavan vaikeaselkoisen)

Nanu-Nana pitää huolta vehkeiden puhtaudesta. Arvokas tehtävä!

Nanu-Nana:n jälkeen päädyttiin kirjakauppaan, josta löydettiin kirja täynnä hieman kyseenalaisia oikeita kuolinilmoituksia.

Suomalainen menee Saksaan syyskuun loppupuolella. Mitä muuta voi tehdä, kuin nauttia siitä, että Saksassa on vielä kesä?

Yksi asia mitä rakastan ehkä eniten Saksassa, on puutarhat. Saksalaiset on ylpeitä pienistäkin tilkuista puutarhaa ja sen ne on näköisiäkin.

Löysin niin hienon kortin, että oli pakko ostaa ja lähettää kämppiksille! (toivottavasti ette lue tätä ennen kuin kortti tulee perille)

Aina kun ollaan Nürnbergissä käymässä, pitää käydä yhdessä tietyssä kreikkalaisessa ravintolassa syömässä. Parhainta ruokaa ja tuttu ravintoloitsija. Näin taas pitkästä aikaa myös kaksi serkkua ja serkun hirvittävän hellyttävän tytön, jonka mielestä parhainta oli Tsatsiki ja käden siihen lättääminen.

Nürnbergissä oli menossa Alt Stadt Fest ja piti siellä tietenkin mennä käymään. Saksalaiset katujuhlat on niin loistavia. Siellä on sit aina kioskeja, joissa myydään näitä koristepipareita. Jotenkin ne on tosi tosi mauttomia, mutta samalla niin herttaisia! :D

Suomesta lähtiessäni menin lupaamaan kotipaikkakunnan kavereille, että tämän Saksan vuoden aikana opettelen juomaan kaljaa. Lupaus on lupaus, vaikka kyseiset kaverit ei sitä varmaan enää muistakaan tai siitä niin välittäiskään. Yritys on kovaa ja menestyksekästä!

Jos olisi pakko valita yksi ainut karkki mitä joutuisin syömään koko elämäni, olisi se kirpeä omenametrilaku. Innostuin hiukkasen, kun löysin tuollaisen mahtilakun.. pettymys, ei ollut yhtään niin hyvää :(

Onneksi lohduttamassa oli paistetut pähkinät <) (mä oon niin ylpee tästä kollaasista.. niin tärkeitä kuvia ja ah kuinka lyhyt merkintä ja voi ihanuus kun kaikkien koneet menee tukkoon kun yrittää ladata kaikki kuvat :D) Illalla käytiin vielä syömässä intialaisessa ravintolassa (ja otettiin ah niin suloinen siskokuva). VINKKIVITONEN!: Jos luulet kestäväsi tulista ruokaa, olet intialaisella ja tarjoilija kysyy mietoa, keskivertoo vai tulista.. kannattaa ennemminkin ottaa mietoa. Miedon saa aina tulisemmaksi. Mutta ei se mitään, yskä helpottui kovasti kun puuskuttelin silmät kyynelissä.

Matkalla kotiin otti sisko kauniita kuvia U-Bahnissa, naurettiin silmät kyynelissä ja aiheutettiin pahennusta <3

Voiko serkkupojan übercool aurinkolaseista saada moneksi tunniksi hauskaa tekemistä? - Voi!

Siskotyhmä pääsi opiskelemaan Saksassa ihan väärään kaupunkiin. Otettiin siis läksiäisiltana kenkäkuva. El Naturalista vs. 2nd Hand All Starit.

Vielä enemmän hauskaa kuin mitä saa serkkupojan übercool aurinkolaseista, saa serkkutytön nörttisangoista.

Nyt siivoamaan siskon kämppää (ihana muutti pois ja jätti mut siivoo <3). Palaillaan!

Hallo Deutschland!

Minulla on aina ollut kuvitelma siitä miltä tuntuu lähteä vuodeksi pois toiseen maahan. Olin kuvitellut, että siihen liittyy tunteita kuten: jännitys, pelko, innostus, suru ja ilo. Tietenkin siis oletin, että minustakin tuntuisi tältä. Fiilis, mikä minulla kuitenkin oli koko viimeisen viikon ajan, oli ennemminkin lähellä sanan "Plaah" tuomaa vaikutelmaa (luukuun ottamatta muutamia paniikin hetkiä.. ks. edellinen merkintä). Ihmiselle, joka on koko elämänsä elänyt tunteiden perusteella, oli todella hämmentävää ja pelottavaa olla tuntematta mitään. Varsinkin, kun Saksaan muutto on kuitenkin -suhteellisen- suuri asia.

Viimeisellä viikolla, kun minun olisi pitänyt esim. pakata ja järjestellä vaihtoon lähtöä, istuin kotona ja katselin telkkua, ihan niinkuin aina ennenkin. Perjantaina kun oli viimeinen mahdollinen pakkauspäivä, tämä alkoikin tuntua. Vinkkinä siis niille, jotka mahdollisesti joskus tätä blogia lukevat saadakseen neuvoja omaa vaihtoon lähtöä varten, usko siskoa, veljeä, vanhempia, kämppistä, koiran kaimaa tai kummia ja aloita pakkaaminen ajoissa. Se säästää sinut paljolta stressiltä. Jännitystä toi myös hetki, kun juttelin S-M:n (toinen Jyväskylästä Konstanziin lähtevä tyttö) kanssa ja hän kysyi olenko varannut aikaa Hausmeisterille (vähän niinkuin talkkari kai) kämpän avaimen saantia varten. Noh, en siis tiennyt että näin pitäisi tehdä. Aika pitäisi varata 10 päivää aikaisemmin ja 10 päivää aikaisemmin olisi siis ollut lähtöpäivä (tilanne on tähän mennessä selvinnyt niin, että laitoin postia Hausmeisterille sanoen: Hilfe! ja vastaus kuului: Keine Sorge! Eli siis aika tarvitsi varata vain, jos ei tule normaaliin vastaanotto aikaan. Huh. En ollut vielä siihen mennessä, enkä kyllä vieläkään, kuullut mitään mistään tutorista joka minua siellä saattaisi odottaa ja neuvoa, joten menen ihan omia aikojani en tiedä millon.

Sunnuntaina, viimeisenä iltana ennen lähtöä, istuin kämppisteni kanssa ruokapöydän ääressä jutellen jotain aivan muuta, kun se iski. Tajusin juuri sillä hetkellä, että olen ihan tosissani muuttamassa Saksaan vuodeksi. Se oli outo hetki. Voin myöntää, että tunsin oloni myös suhteellisen tyhmäksi ja hitaaksi.

Ennen kuin alan vihdoin kertoa, että miltä minusta nyt täällä Saksassa tuntuu, on pakko kertoa, että tunnen itseni huijariksi. Koska olen puoliksi saksalainen, minulla on tietenkin puolet suvusta täällä valmiina odottamassa ja auttamassa. Ettei tämä tekisi tilannetta vielä tarpeeksi helpoksi, siskoni on asunut Saksassa jo vuoden ja oli ennen tänne tuloani suunnitellut ekan viikon kokonaan ja ottanut yhteyttä sukuun. Tänne tuloni on siis ollut erittäin vaivatonta. En taida olla mikään normaali vaihto-oppilas. Mutta on kyllä myös sen verran itseäni puolustettava itseni kritiikiltä (ei juma mikä lauseasettelu), että ensi viikolla olen aivan omin päin ja kun sitten lopulta Konstanziin menen, olen aivan omillani (nyyh, missä olet Konstanzin Annani*).

Maanantai - lähtöpäivä:

Rakas kämppikseni oli lainannut minulle petivaatteet, että voisin nukkua viimeisen yön (äiti oli hakenut kaikki tavarani sunnuntaina... sänky siis huoneeseen jäi alivuokralaiselle) ja heräsinkin sitten yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen. Olin sopinut meneväni vielä viimeistä kertaa ah, niin ihanaan Lozziin syömään kavereiden kanssa 11:30 ja ohjelmassa oli aamulla vielä raivokasta jääkaapintyhjennyssyöntiä, huoneen siivousta ja yliopistolla todistusten kopioimista. Juna Tampereelle lähti 14:25 riippumatta siitä olinko minä kyydissä, joten pieni stressi oli koko ajan ehdinkö tehdä kaiken. Onneksi pelastava Dumppienkeli (uskomatonta kyllä, Dumppilaisissakin on ihan mukavia heppuja näin humanistisilminkin katsottuna) oli luvannut viedä minut, 90 litraisen 15kg painavan kassin ja 10kg painavan läppärilaukkuni matkakeskukselle autolla. Luksusta.

Matka Tampereelle ja lentoasemalle ja lento Saksaankin meni yllättävän hyvin. Laukku painoi lentokentällä 16,6kg joten laitoin lisää vaatetta päälle ja olinkin sitten hehkeän punaisena ja hikisenä takissa, hatussa, kaulaliinassa ja kahdessa hupparissa. Ryanair on aika tarkka painorajojensa kanssa, mutta onneksi 15kg on 15kg vaikka vaaka näyttäisi 15,9kg. Kuten taisin jo aikaisemmin Ryanair merkinnässä mainitakin. Ja kuten merkinnän kommentissa sanoin, Ryanairilla on kaksi tapaa laskeutua, sulava ja räsähtävä. Tällä kertaa koin unelmalaskeutumisen. Ei ollenkaan vuoristoratafiilistä (joka on siis hyvä asia tässä yhteydessä). Frankfurt Hahn:in kentältä oli tarkoitus suoriutua Offenbachin juna-asemalle, mistä rakas siskoseni minut hakisi. Kentältä lähtee muutaman tunnin välein Terravision linja-auto, jolla sinne pääsee. Seisoin sitten pysäkillä n. 15 muun ihmisen kanssa, kun eteemme kaartaa minibussi. Kuski tulee pihalle ja sanoo, että kahdeksan ensimmäistä pääsee kyytiin. Oltiin kaikki hieman O_O ja WTF! Olin yksi näistä onnekkaista joiden ei tarvinnut odottaa puolta tuntia toista minibussia ja myöhästyä kotiin pääsystä. Kuskilta kuulimme sitten, että hän oli ajanut niitä oikeita busseja jo 50 vuotta, oli ottanut viikon lomaa ja heti olivat bussit hajonneet. Minibussi oli siis hätäratkaisu. Lopulta kuitenkin päädyin onnellisesti siskon luo ja nukkumaan. Oli suhteellisen väsynyt olo.

Tiistai:

Tänään oli hieno päivä. Suunnitelmissa oli hankkia minulle saksalainen liittymä ja sitten lähdin junalla Nürnbergiin sukuloimaan. Siskosellani oli töitä, joten minua opastamaan liittymien ihmeelliseen maailmaan lähti hänen poikaystävänsä. Liittymän hankkiminen oli oikein helppoa, kun sisko oli jo etsinyt halvimman liittymän valmiiksi ja kertoi mistä sen saa ostettua. :D Onpas tää vaihtoon lähtö helppoa!

Kun olin ostanut liittymän ja yritin aktivoida sen soittamalla annettuun numeroon, koin ensimmäisen "MOI OON ULKOMAALAINEN, EN TAJJUU!!" -hetken. Mukava nainen puhelimen päässä puhui murtaen hiljaisella äänellä asioista, joista en tajua mitään edes suomeksi. Yritin siinä sitten tajuta mitä hän halusi tietää minulta ja mitä minun pitäisi tehdä. Tädillä alkoi selvästi mennä hermo, kun jo kolmannen kerran kysyin että niin mitä minun pitää sanoa (hän kysyi etu- ja sukunimeäni, mutta ei tietenkään voinut käyttää niitä normaaleja sanoja, vaan suosi hämmentäviä kiertoilmaisuja). Kaikki sujui hyvin siihen asti kunnes hän kysyi osoitettani. Ei tämä olisi ollut ongelma, jos tietäisin osoitteeni. Tiedän kyllä kadun nimen ja numeron, mutta en esim asunnon numeroa. Koska minä eikä siskon poikakaveri kumpikaan tiedetty siskon postinumeroa, asun tällä hetkellä liittymäntarjoajani tietojen mukaan siskoni poikakaverin luona. :D Onneksi hän on loistotyyppi ja toivotti minut välittömästi tervetulleeksi! Puhelun aikana kävi muutama muukin hassu kommunikaatio-ongelma (minun piti sanoa syntymäaikani ja koska olen tyhmä, en osaa vieläkään sanoa saksalaisia numeroita oikein ja väitin syntyneeni vuonna 1998 eikä 1989**), jonka takia täti toisessa päässä luuli, että pilailen hänen kustannuksellaan ja olen joku keskenkasvuinen teini, enkä vakavasti otettava asiakas (olenkohan minä vakavasti otettava asiakas?). Onneksi kaikki päättyi hyvin ja minulla on nyt uusi puhelinnumero (jos olet ihminen, joka luulee ansaitsevansa tietää tämä kohtalokas numerosarja.. mää facebookkiin, siellä se on tiedoissa).

Nyt illan sitten olen viettänyt sukulaisissa Nürnbergin seudulla ja on ollut oikein ihanaa. Täällä on 25 astetta lämmintä ja puissa on vihreitä lehtiä ja näiden rypälepuska työntää uusia kukkia. Että silleen. Käytiin syömässä Italialaisella ja pakko sanoa näin pastariippuvaisena, ei jumantskukka! Nam.

Tämä viikko mennään sukuloidessa ja ensi viikolla suuntaan etelään Konstanziin. En vielä tiedä miten, mutta onneksi on sellainen hieno nettisivu, jonne ihmiset käyvät ilmoittamassa, kun ajavat jonnekin päin Saksaa ja kyytiin mahtuu porukkaa. Se toimii ihan oikeesti ja se on ihan turvallistakin. http://www.mitfahrgelegenheit.de/
Näillä näkymin ei ollakaan menossa Oktoberfesteille. Vähän harmi joo, mutta toisaalta sit taas ei. Ois ollut aika stressin aihe ja ihan kiva olla rauhassa suvun luona. Asiaan vaikuttaa myös vähän se fakta, että täällä on menossa ilmeisesti pienet terrorihälyt, kun al-Qaida on uhannut posauttaa Saksassa ja Oktoberfestit ois aika ihannekohde. Emme siis ole nössöjä ja vainoharhaisia, emme vaan halua posahtaa <3 Kuvia saattaa tulla joskus sitten, kun on joku joka niitä vois ottaa, kukaan ei jaksaa miljoona: Moi tässä olen minä, mun käsivarsi ja vähän metsää takanani -kuvia. Viikko jatkukoon yhtä hyvänä kuin tähän mennessä. Huomenna kreikkalaiselle syömään, veikkaan siis että jatkuu! (Tie tämän naisen sydämeen kulkee ehdottomasti mahan kautta)

P.S. Nyt minäkin olen täällä

P.P.S. Päiviä lähtöön -laskuri on nyt muuttunut Päiviä vaihdossa -laskuriksi.

* Anna oli rakas tutorini kun aloitin saksan opinnot Jykylässä <3
* * Teille ketkä ette osaa saksaa, ettekä osaa päätellä lauseen perusteella: Saksan kielessä sanotaan numerot 20:n jälkeen tyylillä yksi ja kaksikymmentä, ei siis kaksikymmentä ja yksi.

Apuaaaaa!!!

...palaan asiaan myöhemmin! : D

Filosofinen olo ja pohdintaa eri kulttuureista

Meillä alkoi tänään Begleitkurs zum Auslandsstudium, jossa mietiskellään kulttuurien eroja ja kulttuurishokkia ja muita tärkeitä juttuja ettei säikähdettäis heti kun eka angsti vaihdossa alkaa. Huomasin siellä kurssilla sitten sellaisen pienen asian itsestäni ja kulttuurien välisistä eroista, että tuntuu naurettavalta etten sitä aikaisemmin ole tajunnut. Opettaja kysyi mitä tehtäis, jos kämppis pitäis jo kolmatta päivää bileitä eikä saatais nukuttua. Suurin osa ihmisistä vastasi joko menevänsä valittamaan asukastoimistoon, kirjoittavansa lapun tai kärsivänsä hiljaa. Se tuntui minusta oudolta. Minä menisin ehdottomasti sanomaan suoraan. Muitakin tällaisia asioita tuli mieleen mitä en todella tekisi samalla tavalla kuin suomalaiset kurssikaverini.

Olen aina ajatellut olevani tietynlainen vain sen takia, että se kuuluu persoonaani. Nyt olen tämän vuoden aikana vähitellen huomannut, että sen on pakko johtua myös jostain muusta. Tämän päiväisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että meidät on taidettu kasvattaa jonkun muun kuin suomalaisen kulttuurin mukaisesti. Tajusin, että äitimme muutti Saksaan 19-vuotiaana ja asui siellä 20 vuotta. Ei noin pitkän ajan jälkeen ole enää suomalainen. Kulttuuri vaikuttaa varmasti syvästi varsinkin noin nuoreen.

Tuntuu tosi oudolta, etten ole ajatellut tätä ennen tästä näkökulmasta. Olen vaan haudannut itseni siihen ajatukseen, että ei se oikeesti ole niin ihmeellistä että olen puoliksi saksalainen. Olen kuitenkin asunut koko elämäni suomessa. Nyt vasta alan huomata miten paljon se on minuun vaikuttanut. Juttelin kurssin jälkeen opettajani kanssa ja hän käski minun lopettaa kuvittelu, että olen muka normaali suomalainen. En ole koskaan ollut enkä tule koskaan olemaan. Ja oikeestaan se on minusta vain hyvä asia. :) Tässä voidaankin sitten miettiä, millainen on normaali suomalainen kun täällä kuitenkin se 5 miljoonaa erilaista ihmistä asuu. Mutta se on sitten toinen juttu. Nyt loppuu filosofinen ajattelu ja alkaa uneskelu... onpas tämä tutorointi raskasta huh. Mutta kivaa! :)

Vaihtovalmistelut etenee hitaasti, mutta varmasti. Olen lähettänyt tutorpyynnön, mutta en ole saanut vastausta. Olen myös selvittänyt menoani sukulaisiin. Enää pari viikkoa jäljellä ja paljon tekemistä vielä. Innostus ja jännitys ja samalla myös huolestus ja pelotus kasvaa päivien vähetessä. Onneksi kaikki ystävät ovat luvanneet, etteivät unohda minua vaihdon aikana. <3 Tällä hetkellä suurin ajatus on: Miten elämän saa mahtumaan 15 kg:aan?!