Tämä merkintä on kirjoitettu vain boustimisen takia

Nyt tapahtui juuri se mitä olen suunnitellut jo kauan ja ajattelinkin, että jos en kohta pääse tekemään sitä, ei sitä tule tehtyä ollenkaan. Kohtahan on jo kesä (ainakin täällä etelässä, jossa on +2 astetta lämmintä lällyslää).
Perjantaina siis lähdettiin kauan odotetulle laskettelumatkalle. Alkuperäinen idea oli lähteä sveitsin Alpeille, mutta eräiden kommellusten takia kohde siirrettiin saksan Alpeille, Balderschwang:iin.

LEI (Lokale Erasmus Initiative) järjesti tämän matkan erasmuksille ja muutama saksalainenkin oli mukana. Yhteensä meitä lähti muistaakseni 77 tyyppiä.
Hintaa koko hommalle tuli 40€ (matka, hissilippu, ruokailu) + 20€ vuokraus.
En ole lautaillut kolmeen vuoteen kertaakaan, joten vähän kyllä jänskätti osaako sitä enää.

Kyllä se sit ihan hyvin onnistu alkujännityksen jälkeen. Kun aloin taas luottaa itseeni, pääsin kovaakin, ja kun tytöt (Thea ja Stine, tanskalaiset, lasketelleet tosi kauan jo) eivät kertoneet minkä värinen (musta, punainen, sininen - vaikea, keskivaikea, helppo) rinne oli missä lasketeltiin, en tajunnut jännittää tai pelätä etten osaa. :D

Ok pitää mun myöntää, että tää oli tosiaan vaan ihan pieniä Alppeja. Ei mitään niitä jylhiä kunnon maisemia. Mutta Suomen laskettelurinteisiin verrattuna, kokemus sinänsä. :D

 

Oli tosi kiva kun oltiin viikonpäivänä laskettelemassa, niin ei ollut paljon ihmisiä rinteessä. Aamulla oli tosi hyvä keli ja pakkaset joten rinteet oli hirmu hyvässä kunnossa. Keskipäivän jälkeen sitten paistoi aurinko niin lämpimästi, että rinnekin alkoi sulaa. Mutta siltikin, aivan mahtava reissu!

 

 

Huomasin jo perjantai-iltana, että seuraavana päivänä en pääse varmasti sängystä. Minulla oli oikea etureisi krampissa keskipäivästä lähtien. :D Lautailussa käytetään enimmäkseen etureisilihaksia ja pohjelihaksia, joita ei muuten tule aktiivisesti treenattua, joten suhteellisen rankkaa oli kuuden tunnin lautailusessio. Illalla venyttelin 3 tuntia ja seuraavana päivänä vielä 2, joten nyt kolmantena päivänä pystyn jo melkein kävelemään. Parempi vaan! Olisi ihan mälsää jos ei tuntuis missään. Ihan kuin ei olis mitään tehnytkään!

Aivan loistavaa oli olla ulkona koko päivä. En ole pitkään aikaan lähtenyt kotoa mihinkään, koska pitäisi alkaa lukea tentteihin, mutta sitten ei tule luettua kuitenkaan. Ihan hyvä lähteä pois ja saada raitista ilmaa. :)

Hiihtohissit meni kiinni klo 16 ja meidän bussi lähti vasta klo 17, joten tuli koettua myös oikein perinteinen ja aito after-ski teltta. On siis baaritiski teltassa ja paljon saksalaisia kännisiä keski-ikäisiä miehiä, jotka kertoo irstaita vitsejä, kun näkee nuoria tyttöjä. Aivan loistavaa. Musiikki soi niin kovalla, ettei voi jutella ja biisit on saksalaisia iskelmäbiisejä, joiden mukana laulaa kaikki, tai sitten ysärihittejä, kuten Daddy Dj. :D Todellakin alkaa huomata, että olut on saksalaisen kulttuurin eräitä kulmakiviä. Ihan sama missä ollaan ja mitä tehdään, saksalaiset tarvitsee sen päätteeks aina oluen. Se kuuluu aina asiaan.

Niin oluesta puheen ollen, Thea on nyt ottanut myös tehtäväkseen tunkea mulle erilaisia oluita kurkusta alas, jos vaikka löytyisi sellainen jonka saan irvistelemättä nieltyä. Operaatio siis jatkuu. Palaan asiaan, kun edistystä on tapahtunut!

Olen ollut saksassa nyt 4kk ja 4 päivää. 2 viikkoa lukukautta jäljellä ja sitten 2 kk lukukausilomaa. Sen jälkeen onkin jo yli puolet purkissa. Pelottava ajatus. Mutta nyt "nukkumaan" että jaksaa aamulla "herätä" "opiskelemaan". Oikein mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa kaikille!

rinnekartta täältä

50% saksalainen 50% suomalainen?

Joululoma alkoi.
Matka Suomeen alkoi.
Ikävä kotiin ei ollut ollenkaan.

Kun lähdin, tuntui siltä että olisin aivan hyvin voinut jäädä vielä pariksi kuukaudeksi. Ei olisi haitannut. Kyllä minua tietenkin innosti päästä kunnon talveen vähäksi aikaa ja nähdä perhettä ja ystäviä. Mutta ei se ollut niin pakollista. Tänne Saksaan tulo oli kolmas kerta kun aloitan kaiken alusta ja olen kaukana ystävistäni. Se tuntuu jo aivan normaalilta. Kerran vuodessa menen jonnekin uuteen paikkaan. Olen tottunut siihen, että vähintään 50% ystävistäni näen enintään kerran parissa kuukaudessa.

No, Suomeen olin kuitenkin menossa. Yksi asia mikä minua saksalaisissa vähän kyrpii on niiden tottumattomuus lumeen ja kylmään, ja se paniikki mitä 5cm lunta aiheuttaa. Tyypit oikeesti ajaa kesärenkailla, koska eivät ole varautuneet talveen. No lyhyesti sanottuna lopputulos oli tämä. Ryanairin tytäryhtiön Terravisionin bussi ei kulkenutkaan, joten en päässyt bussiin tädiltä lentoasemalle, joten tädin piti lähtee viemään minua 160km yhteen suuntaan lentoasemalle. Olin 30 min ennen portin sulkeutumista perillä. (Niillä myös takaisintulomatkalla hajosi bussi, eikä korvaavaa ollut)

Älkää koskaan luottako Terravisionin busseihin!

Kun olin päässyt turvatarkastuksen läpi ja pääsin portille, jäädyin täysin. Portin edus oli tietenkin täynnä suomalaisia. Minulle tuli niin epämukava olo, että puhuin ainoastaan saksaa, etteivät nämä ihmiset tietäisi, että olen suomalainen. En tuntenut kuuluvani näihin ihmisiin ollenkaan ja en halunnut että minut liitetään tähän ryhmään. Oli todella järkyttynyt siitä, miten vahva tunne ryhmään kuulumattomuudesta minulle tuli. Portti oli täynnä niitä suomalaisia juntteja, jotka kävi vähän ulkomailla. Siellä oli mies, joka oli ostanut viinipullon ja viinilaseja tax freestä ja joi sitten sitä viiniä odotellessaan. En halua loukata ketään tällä, koska tiedän etteivät kaikki suomalaiset ole sellaisia ja rakastan ystäviäni ja perhettäni, mutta se häpeän tunne, kun tiesin itse että olen suomalainen, oli kamalaa.

Heti kun äitini tuli hakemaan minua kentältä, kerroin tästä olosta ja kysyin miltä oli tuntunut tulla Suomeen 20 vuoden jälkeen. Hänellä oli sama fiilis 10 VUOTTA! Minä olin ollut Saksassa vasta 3 kk ja nyt jo minulla oli tunne etten oikein kuulu näihin suomalaisiin. Samalla tajusin entistä enemmän mitä Papa tarkoitti sanoessaan, että Saksassa hän on se suomalainen ja Suomessa se saksalainen.

On niin hämmentävää, että Saksassa olen tajunnut, miten saksalainen lopulta olen. Ja samalla olen huomannut, miten suomalainen minä olen. Lupasin ystävilleni, että kyllä minä Suomeen takaisin tulen, mutta en minä voi sitä vannoa. Minulla oli jo muutaman kuukauden jälkeen olo, että voisin ihan hyvin asua saksassa. Tiedostan kyllä, että sitten kun kaikki Erasmuskaverit lähtee pois, ei varmasti ole enää niin hauskaa. Olen 98% varma että menen takaisin Suomeen, mutta olen myös 98% varma, että tulen vielä takaisin. Jos elää maassa, jossa enemmistöllä on samankaltainen mentaliteetti kuin sinulla, tuntee pakostakin olonsa kotoisaksi.

Pakko on kyllä myös sanoa, että tosiaan tuo suomalaisuus tunkee aina välillä esiin. Asiat mitä vihaan suomalaisissa ja Suomessa, ovatkin sellaisia asioita mitä kaipaan täällä. Tämä on vasta uusi oivallus, joten en ole vielä asiaa perinpohjin tutkinut, mutta kaksi asiaa tulevat mieleen. Suomessa yritän aina olla mahdollisimman lähellä ihmisiä. Halaan usein ja yritän saada jotain fyysistä kontaktia ihmisiin. En pidä siitä, että ihmiset ahdistuvat, jos heitä tulee metriä lähemmäksi. (Tiedän leikkiväni stereotypioilla, mutta jostakin nekin tulevat) Täällä Saksassa huomaan kaipaavani omaa tilaa. Diskossa ahdistaa kun on niin paljon ihmisiä (niin kyllä välillä Suomessakin) ja bussissa tekisi mieli huutaa kun ihmiset hönkivät niskaan. Toinen mitä olen huomannut on hiljaisuus. Joskus tekisi vaan mieli sanoa ihmisille, että ollaanko hiljaa. Suomalaiset on tunnettuja siitä, että me voidaan olla hiljaa samassa huoneessa ilman, että se olisi ahdistavaa. Minua se on ahdistanut melkein aina. Nyt, kun saksalaiset jo parin sekunnin hiljaisuuden jälkeen ahdistuvat ja alkavat puhua säästä, huomaan miten kiva onkin vaan olla hiljaa välillä.


Siskoni sanoi, että vuosi Saksassa, enkä halua enää koskaan takaisin. Nyt minulla on olo, etten halua haluta jäädä tänne. Joka on aivan naurettavaa. Ei pitäisi etukäteen ahdistua siitä mitä saattaa haluta myöhemmin. Miten joku ihminen voi edes ajatella, ettei halua tehdä sitä mitä haluaa. Taidan olla astetta häiriintyneempi tapaus. Veikkaan, että se on vain pelkoa. Minua pelottaa ajatus ettei kaikki olisikaan tuttua ja helppoa niinkuin Suomessa. Haluan rutiinia ja normaalia elämää, mutta kyllästyn heti jos niin on. Tämä menee kyllä niin ajatuksen virraksi, että taidan lopettaa ja jatkaa toivottavasti pian taas.

Miksi ihminen ei anna itsensä olla onnellinen, vaan keksii asioita jotka ovat "huonosti"?
Miksi ihminen ei voi lopettaa ajattelemista?
Miksi ihmisen pitää huolehtia tulevasta ja aina suunnitella monta vuotta etukäteen heti sillä sekunnilla kun tulee jotain uutta elämään?
Miksi ihminen on aina riippuvainen jostain?
(Niille jotka eivät tajunneet: ihminen = minä)

Miksi muuten edes kirjoitan pitkän sepustuksen siitä miten hämmentynyt kansalaisuudestani ja mentaliteetistani olen? Miksi ihmisen aivot ei voi käsitellä yksikköjä, vaan kaikki pitää aina sovittaa laatikkoon, malliin, ryhmään? Miksi ihmisen luonteeseen kuuluu tarve kuulua johonkin?

Hauskaa perjantai-iltaa kaikille! :DDD
(Mun kaverit opiskelee ja minä halusin juhlimaan. Ainut mitä keksin oli päästää aivot ajattelemaan kummallisia asioita) Palaillaan!

P.S. Täällä on +2 astetta lämmintä ja minä olen siitä niiiiiiin iloinen. En olis kestänyt hetkeäkään sitä kylmyyttä mikä Suomessa oli. Ihana kun voi laittaa mitä vaan päälle, eikä tarvitse aina olla toppahaalarit!

P.P.S. Olen oppinut juomaan Becks lemonia. Tiedän ettei se ole kaljaa, mutta se maistuu ainakin puoliksi kaljalta. Jonkinlainen osavoitto operaatiossani on tapahtunut. Välillä jopa tuntuu, että se maistuu ihan hyvältä. Perinteinen saksalainen olut aiheuttaa vielä inhoreaktion, operaatio jatkuu siis!