Ultimaattinen identiteettikriisi... ilman kriisiä

Asun noin 10 minuutin päässä Bürgerbüro:sta. Paikasta, jossa esim ilmoittaudutaan kaupunkiin. Siellä voi myös hankkia passin, henkilötodistuksen jne. Koska olen puoliksi saksalainen, ja koska kaksi maatani ovat Suomi ja Saksa, voi minulla olla molempien maiden kansallisuus. Todistukset saksalaisuudestani ovat olleet kirjoituspöydälläni marraskuusta lähtien, mutta en ole vain saanut aikaiseksi matkata tuota 10 minuuttia. Viikko sitten vihdoin tein sen.

Toivottakaa tervetulleeksi:
Nimi: Ann Eliö
Kansallisuus: suomalainen/saksalainen

Nyt olen siis virallisesti saksalainenkin. Operaatio oli naurettavan helppo, eikä mitään byrokratiaa tapahtunut. Itseasiassa toimiston tyypit nauroivat minulle päin naamaa, eivätkä uskoneet etten jo ole saksalainen. Ilmeisesti se, että minulla on Kinderausweis (saksalainen lasten henkilöpaperi), riittää niille todisteeksi siitä, että olen jo saksalainen. Katsoivat kaikista tiedoista koneelta mitä siellä lukee. Kopioivat sitten tuon henkilöpaperin ja varmuuden vuoksi Papan passin kopion, maksoin 8€ valmistuskuluihin ja muutuin ulkomaalaisesta saksalaiseksi. Olen erittäin hämmentynyt siitä, että kansallisuus on tosiaankin vain papa paperia ja yksi allekirjoitus. Suhteellisen pelottava ajatus. No siitäkin huolimatta, voin nyt boustailla olevani saksalainen. Periaatteessa se tarkoittaa sitä, että suomessa olen suomalainen (ellen halua armahdusta nopeussakoista) ja saksassa olen saksalainen (ellen halua ratsastaa suomalaisten hyvällä maineella ja välittömällä kiinnostavuusfaktorin nousulla).

Miltä nyt tuntuu? Samalta kuin aina ennenkin. Olen minä vieläkin suomalainen. Mutta nyt olen sitten virallisesti jotain, mikä niin vahvasti vaikuttaa minun persoonallisuuteen. Se tuntuu kyllä kivalta. Kuulostaa kummalta, mutta nyt tuntuu enemmän siltä, että olen oikeasti puoliksi saksalainen, enkä vaan leiki sitä saksalaisen isän takia. Nyt voin myös helpommin tulla takaisin ja työskennellä täällä, jos haluan.

Ja minähän haluan. Tänään vein vihdoin sopimuksen opiskelijapalveluihin. Sopimuksen, joka liitteineen ja allekirjoituksineen mahdollistaa minun tänne jäämisen. Harmi vain yhdseksi lukukaudeksi, mutta kuitenkin. Olen siis päättänyt, etten ole valmis. En voi mennä vielä takaisin Suomeen. Tiedän, että on normaalia pelätä vaihdon jälkeistä arkea, mutta minä en vain voi mennä takaisin. Tuntuu, että täällä on niin paljon vielä kesken. Niin paljon mitä pitää vielä kokea ja elää ja oppia. Kuten omasta mielestäni hienosti Jykylän oppiaineen johtajalle perustelin, en halua menettää tätä uutta saksalaista identieteettiä jonka olen saanut. Jos lähden nyt, en varmaan tule enää takaisin. Jos jään vielä, on helpompi palata.

 

Tämä sotkee opintoja kyllä ihan mukavasti, mutta mielestäni on tärkeämpää tuntea olonsa hyväksi ja oppia tämä kieli nyt oikein kunnolla, kuin että Kelan tuet riittävät. Ei ne riitä kuitenkaan. Teen siis kandin vasta vuoden päästä opeaineopintojen ohella. Täällä lukukausi kestää helmikuuhun, joten on vielä sutvimista yliopiston 3:en periodin kanssa, mutta siihen on vielä aikaa. Nyt alkaa kämpän etsintä (en saanut vuokrasopimusta jatkettua), opintotukijuttujen selvittely ja apurahojen etsintä. Reksin apuraha pliipliis <3

Rakkaat siellä kaukana, vaikka jään vielä puoleksi vuodeksi älkää unohtako minua. Vaikka ei paljoa yhteyttä pidetä, ketään en ole unohtanut. Kaikkia ajattelen ja kaikkia kaipaan, Saksa vaan kietoo minut pikkusormensa ympärille.

Kuitenkin ennen kaiken tämän selvittämisen aloittamista menen Southside festarille ja nautin kesästä. Kunhan ei sataisi. Tuntuu hullulta, että enää kuukausi on lukukautta jäljellä. Täällä menee kaikki niin nopeasti. Viikot vaan vilahtelee. Ihanaa kesää kaikille!

Saksa-AnnEliö kuittaa