Miten elämänsä saa hallintaan?

Huomasin juuri nyt, että minusta on tullut todella hajamielinen ja huomioon ottamaton. Unohdan kiittää ihmisiä, unohdan vastata sähköposteihin, unohdan kysyä kavereilta mitä niille kuuluu. Jotenkin nyt vaan tuntuu, että on kamalasti kaikkea tekemistä, ja se on se syy mitä sanon kavereillekin. Mutta kun ei edes ole. Ei minulla ole niin paljon tekemistä. Istun kotona ja tylsistyn. Vaikka pitäisi tehdä vaikka mitä. En ole ollut mesessä online kuukausiin, koska ahdistun siitä ajatuksesta että ihmiset alkavat kysellä mitä kuuluu ja pitää selittää mitä olen tehnyt. En halua selittää kaikille erikseen. Ja tuntuu vaan että kaikki kaatuu päälle yhtäkkiä jos ihmiset kysyy mitä kuuluu. Miten ihmeessä mä edes ahdistun tällaisesta. En ymmärrä.

Joka päivä ajattelen, että pitäisi alkaa lukea kirjoja tenttejä varten, mutta en lue.
Joka päivä ajattelen, että pitäisi alkaa etsimään kämppää ensi lukukautta varten ja päättämään asioita.
Joka päivä ajattelen, että pitäisi kysellä kavereilta mitä niille kuuluu.
Joka päivä ajattelen, että pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tätä. Mutta en vaan saa aloitettua.
Joka päivä ajattelen, että pitäisi kirjoittaa blogiin kuulumisia ja tuntoja.

Miten ihmeessä te ihmiset pidätte elämänne hallinnassa?

Minusta tuntuu, että elän vaan tätä elämää päivä kerrallaan enkä saa mitään aikaiseks. Kaikki on no mä teen sen huomenna. Mutta ei niin voi elää. Ei oikeestaan voi elää päivä kerrallaan, koska tulevaisuuden suunnitelmia on pakko tehdä. Juttelin siskosen kanssa yksi päivä siitä, että pitäisi alkaa kirjoittaa ylös mitä kaikkea haluan tehdä päivän aikana. Minusta alkaa tuntua että minun on pakko tehdä se. Unohdan ihmiset. Unohdan rakkaat ja ne loukkaantuu ja tuntuu pahalta. En halua unohtaa tärkeitä ihmisiä elämässä. En halua unohtaa kiittää ihmisiä siitä mitä ne ovat tehneet minulle. Tuntuu, että pienikin muutos tähän tylsään elämänrytmiin saa kaiken pois tolaltaan ja häiritsee. Mutta eihän se niin ole. Miten niin minulla ei ole aikaa mihinkään. En ole tehnyt mitään viikkoihin!

Sain kaksi kuukautta sitten sähköpostin pojalta joka tekee kandin työtä ja kysyi voinko vastata 5 kysymykseen saksassa olosta. En vastannut heti, ja unohdin. Nyt ei minusta varmaan ole enää mitään hyötyä. Mutta ehkä pitää kysyä kuitenkin. Voisin aloittaa kaiken sen hyvittämisen minkä olen jättänyt tekemättä. Yritän oikeasti. Ja nyt alan kirjoittaa kyllä asioita ylös mitä pitää tehdä!


Rakas perheenjäsen, ystävä, anteeksi jos tunnet että olen hyljännyt sinut. Tai jos olen ollut töykeä tai kummallinen kun ollaan juteltu. Ajattelen teitä kaikkia kuitenkin ja olette tosi tärkeä osa minun elämää. (Hmm viime blogimerkintä taisi loppua suunnilleen samalla tavalla..mikä mua vaivaa?)
Pusuja kaikille!