Näytetään tekstit, joissa on tunniste Operaatio - Anneli ♥ Bier. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Operaatio - Anneli ♥ Bier. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Tämä merkintä on kirjoitettu vain boustimisen takia

Nyt tapahtui juuri se mitä olen suunnitellut jo kauan ja ajattelinkin, että jos en kohta pääse tekemään sitä, ei sitä tule tehtyä ollenkaan. Kohtahan on jo kesä (ainakin täällä etelässä, jossa on +2 astetta lämmintä lällyslää).
Perjantaina siis lähdettiin kauan odotetulle laskettelumatkalle. Alkuperäinen idea oli lähteä sveitsin Alpeille, mutta eräiden kommellusten takia kohde siirrettiin saksan Alpeille, Balderschwang:iin.



LEI (Lokale Erasmus Initiative) järjesti tämän matkan erasmuksille ja muutama saksalainenkin oli mukana. Yhteensä meitä lähti muistaakseni 77 tyyppiä.
Hintaa koko hommalle tuli 40€ (matka, hissilippu, ruokailu) + 20€ vuokraus.
En ole lautaillut kolmeen vuoteen kertaakaan, joten vähän kyllä jänskätti osaako sitä enää.


Kyllä se sit ihan hyvin onnistu alkujännityksen jälkeen. Kun aloin taas luottaa itseeni, pääsin kovaakin, ja kun tytöt (Thea ja Stine, tanskalaiset, lasketelleet tosi kauan jo) eivät kertoneet minkä värinen (musta, punainen, sininen - vaikea, keskivaikea, helppo) rinne oli missä lasketeltiin, en tajunnut jännittää tai pelätä etten osaa. :D



Ok pitää mun myöntää, että tää oli tosiaan vaan ihan pieniä Alppeja. Ei mitään niitä jylhiä kunnon maisemia. Mutta Suomen laskettelurinteisiin verrattuna, kokemus sinänsä. :D



 

Oli tosi kiva kun oltiin viikonpäivänä laskettelemassa, niin ei ollut paljon ihmisiä rinteessä. Aamulla oli tosi hyvä keli ja pakkaset joten rinteet oli hirmu hyvässä kunnossa. Keskipäivän jälkeen sitten paistoi aurinko niin lämpimästi, että rinnekin alkoi sulaa. Mutta siltikin, aivan mahtava reissu!

 

 

Huomasin jo perjantai-iltana, että seuraavana päivänä en pääse varmasti sängystä. Minulla oli oikea etureisi krampissa keskipäivästä lähtien. :D Lautailussa käytetään enimmäkseen etureisilihaksia ja pohjelihaksia, joita ei muuten tule aktiivisesti treenattua, joten suhteellisen rankkaa oli kuuden tunnin lautailusessio. Illalla venyttelin 3 tuntia ja seuraavana päivänä vielä 2, joten nyt kolmantena päivänä pystyn jo melkein kävelemään. Parempi vaan! Olisi ihan mälsää jos ei tuntuis missään. Ihan kuin ei olis mitään tehnytkään!

Aivan loistavaa oli olla ulkona koko päivä. En ole pitkään aikaan lähtenyt kotoa mihinkään, koska pitäisi alkaa lukea tentteihin, mutta sitten ei tule luettua kuitenkaan. Ihan hyvä lähteä pois ja saada raitista ilmaa. :)

Hiihtohissit meni kiinni klo 16 ja meidän bussi lähti vasta klo 17, joten tuli koettua myös oikein perinteinen ja aito after-ski teltta. On siis baaritiski teltassa ja paljon saksalaisia kännisiä keski-ikäisiä miehiä, jotka kertoo irstaita vitsejä, kun näkee nuoria tyttöjä. Aivan loistavaa. Musiikki soi niin kovalla, ettei voi jutella ja biisit on saksalaisia iskelmäbiisejä, joiden mukana laulaa kaikki, tai sitten ysärihittejä, kuten Daddy Dj. :D Todellakin alkaa huomata, että olut on saksalaisen kulttuurin eräitä kulmakiviä. Ihan sama missä ollaan ja mitä tehdään, saksalaiset tarvitsee sen päätteeks aina oluen. Se kuuluu aina asiaan.

Niin oluesta puheen ollen, Thea on nyt ottanut myös tehtäväkseen tunkea mulle erilaisia oluita kurkusta alas, jos vaikka löytyisi sellainen jonka saan irvistelemättä nieltyä. Operaatio siis jatkuu. Palaan asiaan, kun edistystä on tapahtunut!



Olen ollut saksassa nyt 4kk ja 4 päivää. 2 viikkoa lukukautta jäljellä ja sitten 2 kk lukukausilomaa. Sen jälkeen onkin jo yli puolet purkissa. Pelottava ajatus. Mutta nyt "nukkumaan" että jaksaa aamulla "herätä" "opiskelemaan". Oikein mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa kaikille!

rinnekartta täältä

perjantai 15. tammikuuta 2010

50% saksalainen 50% suomalainen?

Joululoma alkoi.
Matka Suomeen alkoi.
Ikävä kotiin ei ollut ollenkaan.

Kun lähdin, tuntui siltä että olisin aivan hyvin voinut jäädä vielä pariksi kuukaudeksi. Ei olisi haitannut. Kyllä minua tietenkin innosti päästä kunnon talveen vähäksi aikaa ja nähdä perhettä ja ystäviä. Mutta ei se ollut niin pakollista. Tänne Saksaan tulo oli kolmas kerta kun aloitan kaiken alusta ja olen kaukana ystävistäni. Se tuntuu jo aivan normaalilta. Kerran vuodessa menen jonnekin uuteen paikkaan. Olen tottunut siihen, että vähintään 50% ystävistäni näen enintään kerran parissa kuukaudessa.

No, Suomeen olin kuitenkin menossa. Yksi asia mikä minua saksalaisissa vähän kyrpii on niiden tottumattomuus lumeen ja kylmään, ja se paniikki mitä 5cm lunta aiheuttaa. Tyypit oikeesti ajaa kesärenkailla, koska eivät ole varautuneet talveen. No lyhyesti sanottuna lopputulos oli tämä. Ryanairin tytäryhtiön Terravisionin bussi ei kulkenutkaan, joten en päässyt bussiin tädiltä lentoasemalle, joten tädin piti lähtee viemään minua 160km yhteen suuntaan lentoasemalle. Olin 30 min ennen portin sulkeutumista perillä. (Niillä myös takaisintulomatkalla hajosi bussi, eikä korvaavaa ollut)

Älkää koskaan luottako Terravisionin busseihin!

Kun olin päässyt turvatarkastuksen läpi ja pääsin portille, jäädyin täysin. Portin edus oli tietenkin täynnä suomalaisia. Minulle tuli niin epämukava olo, että puhuin ainoastaan saksaa, etteivät nämä ihmiset tietäisi, että olen suomalainen. En tuntenut kuuluvani näihin ihmisiin ollenkaan ja en halunnut että minut liitetään tähän ryhmään. Oli todella järkyttynyt siitä, miten vahva tunne ryhmään kuulumattomuudesta minulle tuli. Portti oli täynnä niitä suomalaisia juntteja, jotka kävi vähän ulkomailla. Siellä oli mies, joka oli ostanut viinipullon ja viinilaseja tax freestä ja joi sitten sitä viiniä odotellessaan. En halua loukata ketään tällä, koska tiedän etteivät kaikki suomalaiset ole sellaisia ja rakastan ystäviäni ja perhettäni, mutta se häpeän tunne, kun tiesin itse että olen suomalainen, oli kamalaa.

Heti kun äitini tuli hakemaan minua kentältä, kerroin tästä olosta ja kysyin miltä oli tuntunut tulla Suomeen 20 vuoden jälkeen. Hänellä oli sama fiilis 10 VUOTTA! Minä olin ollut Saksassa vasta 3 kk ja nyt jo minulla oli tunne etten oikein kuulu näihin suomalaisiin. Samalla tajusin entistä enemmän mitä Papa tarkoitti sanoessaan, että Saksassa hän on se suomalainen ja Suomessa se saksalainen.

On niin hämmentävää, että Saksassa olen tajunnut, miten saksalainen lopulta olen. Ja samalla olen huomannut, miten suomalainen minä olen. Lupasin ystävilleni, että kyllä minä Suomeen takaisin tulen, mutta en minä voi sitä vannoa. Minulla oli jo muutaman kuukauden jälkeen olo, että voisin ihan hyvin asua saksassa. Tiedostan kyllä, että sitten kun kaikki Erasmuskaverit lähtee pois, ei varmasti ole enää niin hauskaa. Olen 98% varma että menen takaisin Suomeen, mutta olen myös 98% varma, että tulen vielä takaisin. Jos elää maassa, jossa enemmistöllä on samankaltainen mentaliteetti kuin sinulla, tuntee pakostakin olonsa kotoisaksi.

Pakko on kyllä myös sanoa, että tosiaan tuo suomalaisuus tunkee aina välillä esiin. Asiat mitä vihaan suomalaisissa ja Suomessa, ovatkin sellaisia asioita mitä kaipaan täällä. Tämä on vasta uusi oivallus, joten en ole vielä asiaa perinpohjin tutkinut, mutta kaksi asiaa tulevat mieleen. Suomessa yritän aina olla mahdollisimman lähellä ihmisiä. Halaan usein ja yritän saada jotain fyysistä kontaktia ihmisiin. En pidä siitä, että ihmiset ahdistuvat, jos heitä tulee metriä lähemmäksi. (Tiedän leikkiväni stereotypioilla, mutta jostakin nekin tulevat) Täällä Saksassa huomaan kaipaavani omaa tilaa. Diskossa ahdistaa kun on niin paljon ihmisiä (niin kyllä välillä Suomessakin) ja bussissa tekisi mieli huutaa kun ihmiset hönkivät niskaan. Toinen mitä olen huomannut on hiljaisuus. Joskus tekisi vaan mieli sanoa ihmisille, että ollaanko hiljaa. Suomalaiset on tunnettuja siitä, että me voidaan olla hiljaa samassa huoneessa ilman, että se olisi ahdistavaa. Minua se on ahdistanut melkein aina. Nyt, kun saksalaiset jo parin sekunnin hiljaisuuden jälkeen ahdistuvat ja alkavat puhua säästä, huomaan miten kiva onkin vaan olla hiljaa välillä.


Siskoni sanoi, että vuosi Saksassa, enkä halua enää koskaan takaisin. Nyt minulla on olo, etten halua haluta jäädä tänne. Joka on aivan naurettavaa. Ei pitäisi etukäteen ahdistua siitä mitä saattaa haluta myöhemmin. Miten joku ihminen voi edes ajatella, ettei halua tehdä sitä mitä haluaa. Taidan olla astetta häiriintyneempi tapaus. Veikkaan, että se on vain pelkoa. Minua pelottaa ajatus ettei kaikki olisikaan tuttua ja helppoa niinkuin Suomessa. Haluan rutiinia ja normaalia elämää, mutta kyllästyn heti jos niin on. Tämä menee kyllä niin ajatuksen virraksi, että taidan lopettaa ja jatkaa toivottavasti pian taas.

Miksi ihminen ei anna itsensä olla onnellinen, vaan keksii asioita jotka ovat "huonosti"?
Miksi ihminen ei voi lopettaa ajattelemista?
Miksi ihmisen pitää huolehtia tulevasta ja aina suunnitella monta vuotta etukäteen heti sillä sekunnilla kun tulee jotain uutta elämään?
Miksi ihminen on aina riippuvainen jostain?
(Niille jotka eivät tajunneet: ihminen = minä)

Miksi muuten edes kirjoitan pitkän sepustuksen siitä miten hämmentynyt kansalaisuudestani ja mentaliteetistani olen? Miksi ihmisen aivot ei voi käsitellä yksikköjä, vaan kaikki pitää aina sovittaa laatikkoon, malliin, ryhmään? Miksi ihmisen luonteeseen kuuluu tarve kuulua johonkin?

Hauskaa perjantai-iltaa kaikille! :DDD
(Mun kaverit opiskelee ja minä halusin juhlimaan. Ainut mitä keksin oli päästää aivot ajattelemaan kummallisia asioita) Palaillaan!

P.S. Täällä on +2 astetta lämmintä ja minä olen siitä niiiiiiin iloinen. En olis kestänyt hetkeäkään sitä kylmyyttä mikä Suomessa oli. Ihana kun voi laittaa mitä vaan päälle, eikä tarvitse aina olla toppahaalarit!

P.P.S. Olen oppinut juomaan Becks lemonia. Tiedän ettei se ole kaljaa, mutta se maistuu ainakin puoliksi kaljalta. Jonkinlainen osavoitto operaatiossani on tapahtunut. Välillä jopa tuntuu, että se maistuu ihan hyvältä. Perinteinen saksalainen olut aiheuttaa vielä inhoreaktion, operaatio jatkuu siis!

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Viikko kuvina

Tällä viikolla olen ollut sukuloimassa ja viettänyt aikaa rakkaan isosiskoni kanssa. Ajattelin tehdä tällaisen tosi tyylikkään ja täynnä valokuvauslahjakkuuta olevan kollaasin ekasta viikostani (keskiviikosta lauantai-iltaan :D) Saksassa. Ostin ennen lähtöä digikameran itselleni niin pitäähän sillä leikkiä (Huom! Digikameraan käytetyt rahat eivät tulleet Erasmus-apurahasta, joka käytetään tietenkin vain matkakustannuksiin :DDDD)

Keskiviikkona käytiin Erlangenin kaupungissa (?) Arcaden nimisessä nelikerroksisessa ostoskeskuksessa. Oli ihan kiva vaan kulkea siellä ja tarkkailla ihmisiä. Ei oikein huvita hilata Konstanziin junalla vielä enemmän tavaraa kuin mitä minulla ennestään oli, niin päätin hillitä itseni ja olla ostamatta mitään.

Jo aikaisemmilla Saksan käynneillä olen huomannut, että aivan sama mihin kaupunkiin Saksassa menee, löytää siellä aina ainakin nämä kolme paikkaa:

1. Nordsee... nimensä mukaisesti vedenalaisia eliöitä ruuaksi myyvä yritys

2. Saturn... jos Top10 olisi kauppakeskuksen kokonaisen kerroksen kokoinen

3. Nanu-Nana... Ajatelkaa, jos Tiimari möisi vähemmän paperia ja enemmän krääsää ja mahtava liikeidea olisi, että tavaroiden järjestystä vaihdetaan joka viikko (en sitten tiedä tekeekö se liikkeestä mielenkiintoisen vai turhauttavan vaikeaselkoisen)

Nanu-Nana pitää huolta vehkeiden puhtaudesta. Arvokas tehtävä!

Nanu-Nana:n jälkeen päädyttiin kirjakauppaan, josta löydettiin kirja täynnä hieman kyseenalaisia oikeita kuolinilmoituksia.

Suomalainen menee Saksaan syyskuun loppupuolella. Mitä muuta voi tehdä, kuin nauttia siitä, että Saksassa on vielä kesä?

Yksi asia mitä rakastan ehkä eniten Saksassa, on puutarhat. Saksalaiset on ylpeitä pienistäkin tilkuista puutarhaa ja sen ne on näköisiäkin.

Löysin niin hienon kortin, että oli pakko ostaa ja lähettää kämppiksille! (toivottavasti ette lue tätä ennen kuin kortti tulee perille)

Aina kun ollaan Nürnbergissä käymässä, pitää käydä yhdessä tietyssä kreikkalaisessa ravintolassa syömässä. Parhainta ruokaa ja tuttu ravintoloitsija. Näin taas pitkästä aikaa myös kaksi serkkua ja serkun hirvittävän hellyttävän tytön, jonka mielestä parhainta oli Tsatsiki ja käden siihen lättääminen.

Nürnbergissä oli menossa Alt Stadt Fest ja piti siellä tietenkin mennä käymään. Saksalaiset katujuhlat on niin loistavia. Siellä on sit aina kioskeja, joissa myydään näitä koristepipareita. Jotenkin ne on tosi tosi mauttomia, mutta samalla niin herttaisia! :D

Suomesta lähtiessäni menin lupaamaan kotipaikkakunnan kavereille, että tämän Saksan vuoden aikana opettelen juomaan kaljaa. Lupaus on lupaus, vaikka kyseiset kaverit ei sitä varmaan enää muistakaan tai siitä niin välittäiskään. Yritys on kovaa ja menestyksekästä!

Jos olisi pakko valita yksi ainut karkki mitä joutuisin syömään koko elämäni, olisi se kirpeä omenametrilaku. Innostuin hiukkasen, kun löysin tuollaisen mahtilakun.. pettymys, ei ollut yhtään niin hyvää :(

Onneksi lohduttamassa oli paistetut pähkinät <) (mä oon niin ylpee tästä kollaasista.. niin tärkeitä kuvia ja ah kuinka lyhyt merkintä ja voi ihanuus kun kaikkien koneet menee tukkoon kun yrittää ladata kaikki kuvat :D) Illalla käytiin vielä syömässä intialaisessa ravintolassa (ja otettiin ah niin suloinen siskokuva). VINKKIVITONEN!: Jos luulet kestäväsi tulista ruokaa, olet intialaisella ja tarjoilija kysyy mietoa, keskivertoo vai tulista.. kannattaa ennemminkin ottaa mietoa. Miedon saa aina tulisemmaksi. Mutta ei se mitään, yskä helpottui kovasti kun puuskuttelin silmät kyynelissä.

Matkalla kotiin otti sisko kauniita kuvia U-Bahnissa, naurettiin silmät kyynelissä ja aiheutettiin pahennusta <3

Voiko serkkupojan übercool aurinkolaseista saada moneksi tunniksi hauskaa tekemistä? - Voi!

Siskotyhmä pääsi opiskelemaan Saksassa ihan väärään kaupunkiin. Otettiin siis läksiäisiltana kenkäkuva. El Naturalista vs. 2nd Hand All Starit.

Vielä enemmän hauskaa kuin mitä saa serkkupojan übercool aurinkolaseista, saa serkkutytön nörttisangoista.

Nyt siivoamaan siskon kämppää (ihana muutti pois ja jätti mut siivoo <3). Palaillaan!