Asun noin 10 minuutin päässä Bürgerbüro:sta. Paikasta, jossa esim ilmoittaudutaan kaupunkiin. Siellä voi myös hankkia passin, henkilötodistuksen jne. Koska olen puoliksi saksalainen, ja koska kaksi maatani ovat Suomi ja Saksa, voi minulla olla molempien maiden kansallisuus. Todistukset saksalaisuudestani ovat olleet kirjoituspöydälläni marraskuusta lähtien, mutta en ole vain saanut aikaiseksi matkata tuota 10 minuuttia. Viikko sitten vihdoin tein sen.
Toivottakaa tervetulleeksi:
Nimi: Ann Eliö
Kansallisuus: suomalainen/saksalainen
Nyt olen siis virallisesti saksalainenkin. Operaatio oli naurettavan helppo, eikä mitään byrokratiaa tapahtunut. Itseasiassa toimiston tyypit nauroivat minulle päin naamaa, eivätkä uskoneet etten jo ole saksalainen. Ilmeisesti se, että minulla on Kinderausweis (saksalainen lasten henkilöpaperi), riittää niille todisteeksi siitä, että olen jo saksalainen. Katsoivat kaikista tiedoista koneelta mitä siellä lukee. Kopioivat sitten tuon henkilöpaperin ja varmuuden vuoksi Papan passin kopion, maksoin 8€ valmistuskuluihin ja muutuin ulkomaalaisesta saksalaiseksi. Olen erittäin hämmentynyt siitä, että kansallisuus on tosiaankin vain papa paperia ja yksi allekirjoitus. Suhteellisen pelottava ajatus. No siitäkin huolimatta, voin nyt boustailla olevani saksalainen. Periaatteessa se tarkoittaa sitä, että suomessa olen suomalainen (ellen halua armahdusta nopeussakoista) ja saksassa olen saksalainen (ellen halua ratsastaa suomalaisten hyvällä maineella ja välittömällä kiinnostavuusfaktorin nousulla).
Miltä nyt tuntuu? Samalta kuin aina ennenkin. Olen minä vieläkin suomalainen. Mutta nyt olen sitten virallisesti jotain, mikä niin vahvasti vaikuttaa minun persoonallisuuteen. Se tuntuu kyllä kivalta. Kuulostaa kummalta, mutta nyt tuntuu enemmän siltä, että olen oikeasti puoliksi saksalainen, enkä vaan leiki sitä saksalaisen isän takia. Nyt voin myös helpommin tulla takaisin ja työskennellä täällä, jos haluan.
Ja minähän haluan. Tänään vein vihdoin sopimuksen opiskelijapalveluihin. Sopimuksen, joka liitteineen ja allekirjoituksineen mahdollistaa minun tänne jäämisen. Harmi vain yhdseksi lukukaudeksi, mutta kuitenkin. Olen siis päättänyt, etten ole valmis. En voi mennä vielä takaisin Suomeen. Tiedän, että on normaalia pelätä vaihdon jälkeistä arkea, mutta minä en vain voi mennä takaisin. Tuntuu, että täällä on niin paljon vielä kesken. Niin paljon mitä pitää vielä kokea ja elää ja oppia. Kuten omasta mielestäni hienosti Jykylän oppiaineen johtajalle perustelin, en halua menettää tätä uutta saksalaista identieteettiä jonka olen saanut. Jos lähden nyt, en varmaan tule enää takaisin. Jos jään vielä, on helpompi palata.
Tämä sotkee opintoja kyllä ihan mukavasti, mutta mielestäni on tärkeämpää tuntea olonsa hyväksi ja oppia tämä kieli nyt oikein kunnolla, kuin että Kelan tuet riittävät. Ei ne riitä kuitenkaan. Teen siis kandin vasta vuoden päästä opeaineopintojen ohella. Täällä lukukausi kestää helmikuuhun, joten on vielä sutvimista yliopiston 3:en periodin kanssa, mutta siihen on vielä aikaa. Nyt alkaa kämpän etsintä (en saanut vuokrasopimusta jatkettua), opintotukijuttujen selvittely ja apurahojen etsintä. Reksin apuraha pliipliis <3
Rakkaat siellä kaukana, vaikka jään vielä puoleksi vuodeksi älkää unohtako minua. Vaikka ei paljoa yhteyttä pidetä, ketään en ole unohtanut. Kaikkia ajattelen ja kaikkia kaipaan, Saksa vaan kietoo minut pikkusormensa ympärille.
Kuitenkin ennen kaiken tämän selvittämisen aloittamista menen Southside festarille ja nautin kesästä. Kunhan ei sataisi. Tuntuu hullulta, että enää kuukausi on lukukautta jäljellä. Täällä menee kaikki niin nopeasti. Viikot vaan vilahtelee. Ihanaa kesää kaikille!
Saksa-AnnEliö kuittaa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti?. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Koti?. Näytä kaikki tekstit
tiistai 15. kesäkuuta 2010
perjantai 15. tammikuuta 2010
50% saksalainen 50% suomalainen?
Joululoma alkoi.
Matka Suomeen alkoi.
Ikävä kotiin ei ollut ollenkaan.
Kun lähdin, tuntui siltä että olisin aivan hyvin voinut jäädä vielä pariksi kuukaudeksi. Ei olisi haitannut. Kyllä minua tietenkin innosti päästä kunnon talveen vähäksi aikaa ja nähdä perhettä ja ystäviä. Mutta ei se ollut niin pakollista. Tänne Saksaan tulo oli kolmas kerta kun aloitan kaiken alusta ja olen kaukana ystävistäni. Se tuntuu jo aivan normaalilta. Kerran vuodessa menen jonnekin uuteen paikkaan. Olen tottunut siihen, että vähintään 50% ystävistäni näen enintään kerran parissa kuukaudessa.
No, Suomeen olin kuitenkin menossa. Yksi asia mikä minua saksalaisissa vähän kyrpii on niiden tottumattomuus lumeen ja kylmään, ja se paniikki mitä 5cm lunta aiheuttaa. Tyypit oikeesti ajaa kesärenkailla, koska eivät ole varautuneet talveen. No lyhyesti sanottuna lopputulos oli tämä. Ryanairin tytäryhtiön Terravisionin bussi ei kulkenutkaan, joten en päässyt bussiin tädiltä lentoasemalle, joten tädin piti lähtee viemään minua 160km yhteen suuntaan lentoasemalle. Olin 30 min ennen portin sulkeutumista perillä. (Niillä myös takaisintulomatkalla hajosi bussi, eikä korvaavaa ollut)
Älkää koskaan luottako Terravisionin busseihin!
Kun olin päässyt turvatarkastuksen läpi ja pääsin portille, jäädyin täysin. Portin edus oli tietenkin täynnä suomalaisia. Minulle tuli niin epämukava olo, että puhuin ainoastaan saksaa, etteivät nämä ihmiset tietäisi, että olen suomalainen. En tuntenut kuuluvani näihin ihmisiin ollenkaan ja en halunnut että minut liitetään tähän ryhmään. Oli todella järkyttynyt siitä, miten vahva tunne ryhmään kuulumattomuudesta minulle tuli. Portti oli täynnä niitä suomalaisia juntteja, jotka kävi vähän ulkomailla. Siellä oli mies, joka oli ostanut viinipullon ja viinilaseja tax freestä ja joi sitten sitä viiniä odotellessaan. En halua loukata ketään tällä, koska tiedän etteivät kaikki suomalaiset ole sellaisia ja rakastan ystäviäni ja perhettäni, mutta se häpeän tunne, kun tiesin itse että olen suomalainen, oli kamalaa.
Heti kun äitini tuli hakemaan minua kentältä, kerroin tästä olosta ja kysyin miltä oli tuntunut tulla Suomeen 20 vuoden jälkeen. Hänellä oli sama fiilis 10 VUOTTA! Minä olin ollut Saksassa vasta 3 kk ja nyt jo minulla oli tunne etten oikein kuulu näihin suomalaisiin. Samalla tajusin entistä enemmän mitä Papa tarkoitti sanoessaan, että Saksassa hän on se suomalainen ja Suomessa se saksalainen.
On niin hämmentävää, että Saksassa olen tajunnut, miten saksalainen lopulta olen. Ja samalla olen huomannut, miten suomalainen minä olen. Lupasin ystävilleni, että kyllä minä Suomeen takaisin tulen, mutta en minä voi sitä vannoa. Minulla oli jo muutaman kuukauden jälkeen olo, että voisin ihan hyvin asua saksassa. Tiedostan kyllä, että sitten kun kaikki Erasmuskaverit lähtee pois, ei varmasti ole enää niin hauskaa. Olen 98% varma että menen takaisin Suomeen, mutta olen myös 98% varma, että tulen vielä takaisin. Jos elää maassa, jossa enemmistöllä on samankaltainen mentaliteetti kuin sinulla, tuntee pakostakin olonsa kotoisaksi.
Pakko on kyllä myös sanoa, että tosiaan tuo suomalaisuus tunkee aina välillä esiin. Asiat mitä vihaan suomalaisissa ja Suomessa, ovatkin sellaisia asioita mitä kaipaan täällä. Tämä on vasta uusi oivallus, joten en ole vielä asiaa perinpohjin tutkinut, mutta kaksi asiaa tulevat mieleen. Suomessa yritän aina olla mahdollisimman lähellä ihmisiä. Halaan usein ja yritän saada jotain fyysistä kontaktia ihmisiin. En pidä siitä, että ihmiset ahdistuvat, jos heitä tulee metriä lähemmäksi. (Tiedän leikkiväni stereotypioilla, mutta jostakin nekin tulevat) Täällä Saksassa huomaan kaipaavani omaa tilaa. Diskossa ahdistaa kun on niin paljon ihmisiä (niin kyllä välillä Suomessakin) ja bussissa tekisi mieli huutaa kun ihmiset hönkivät niskaan. Toinen mitä olen huomannut on hiljaisuus. Joskus tekisi vaan mieli sanoa ihmisille, että ollaanko hiljaa. Suomalaiset on tunnettuja siitä, että me voidaan olla hiljaa samassa huoneessa ilman, että se olisi ahdistavaa. Minua se on ahdistanut melkein aina. Nyt, kun saksalaiset jo parin sekunnin hiljaisuuden jälkeen ahdistuvat ja alkavat puhua säästä, huomaan miten kiva onkin vaan olla hiljaa välillä.
Siskoni sanoi, että vuosi Saksassa, enkä halua enää koskaan takaisin. Nyt minulla on olo, etten halua haluta jäädä tänne. Joka on aivan naurettavaa. Ei pitäisi etukäteen ahdistua siitä mitä saattaa haluta myöhemmin. Miten joku ihminen voi edes ajatella, ettei halua tehdä sitä mitä haluaa. Taidan olla astetta häiriintyneempi tapaus. Veikkaan, että se on vain pelkoa. Minua pelottaa ajatus ettei kaikki olisikaan tuttua ja helppoa niinkuin Suomessa. Haluan rutiinia ja normaalia elämää, mutta kyllästyn heti jos niin on. Tämä menee kyllä niin ajatuksen virraksi, että taidan lopettaa ja jatkaa toivottavasti pian taas.
Miksi ihminen ei anna itsensä olla onnellinen, vaan keksii asioita jotka ovat "huonosti"?
Miksi ihminen ei voi lopettaa ajattelemista?
Miksi ihmisen pitää huolehtia tulevasta ja aina suunnitella monta vuotta etukäteen heti sillä sekunnilla kun tulee jotain uutta elämään?
Miksi ihminen on aina riippuvainen jostain?
(Niille jotka eivät tajunneet: ihminen = minä)
Miksi muuten edes kirjoitan pitkän sepustuksen siitä miten hämmentynyt kansalaisuudestani ja mentaliteetistani olen? Miksi ihmisen aivot ei voi käsitellä yksikköjä, vaan kaikki pitää aina sovittaa laatikkoon, malliin, ryhmään? Miksi ihmisen luonteeseen kuuluu tarve kuulua johonkin?
Hauskaa perjantai-iltaa kaikille! :DDD
(Mun kaverit opiskelee ja minä halusin juhlimaan. Ainut mitä keksin oli päästää aivot ajattelemaan kummallisia asioita) Palaillaan!
P.S. Täällä on +2 astetta lämmintä ja minä olen siitä niiiiiiin iloinen. En olis kestänyt hetkeäkään sitä kylmyyttä mikä Suomessa oli. Ihana kun voi laittaa mitä vaan päälle, eikä tarvitse aina olla toppahaalarit!
P.P.S. Olen oppinut juomaan Becks lemonia. Tiedän ettei se ole kaljaa, mutta se maistuu ainakin puoliksi kaljalta. Jonkinlainen osavoitto operaatiossani on tapahtunut. Välillä jopa tuntuu, että se maistuu ihan hyvältä. Perinteinen saksalainen olut aiheuttaa vielä inhoreaktion, operaatio jatkuu siis!
Matka Suomeen alkoi.
Ikävä kotiin ei ollut ollenkaan.
Kun lähdin, tuntui siltä että olisin aivan hyvin voinut jäädä vielä pariksi kuukaudeksi. Ei olisi haitannut. Kyllä minua tietenkin innosti päästä kunnon talveen vähäksi aikaa ja nähdä perhettä ja ystäviä. Mutta ei se ollut niin pakollista. Tänne Saksaan tulo oli kolmas kerta kun aloitan kaiken alusta ja olen kaukana ystävistäni. Se tuntuu jo aivan normaalilta. Kerran vuodessa menen jonnekin uuteen paikkaan. Olen tottunut siihen, että vähintään 50% ystävistäni näen enintään kerran parissa kuukaudessa.
No, Suomeen olin kuitenkin menossa. Yksi asia mikä minua saksalaisissa vähän kyrpii on niiden tottumattomuus lumeen ja kylmään, ja se paniikki mitä 5cm lunta aiheuttaa. Tyypit oikeesti ajaa kesärenkailla, koska eivät ole varautuneet talveen. No lyhyesti sanottuna lopputulos oli tämä. Ryanairin tytäryhtiön Terravisionin bussi ei kulkenutkaan, joten en päässyt bussiin tädiltä lentoasemalle, joten tädin piti lähtee viemään minua 160km yhteen suuntaan lentoasemalle. Olin 30 min ennen portin sulkeutumista perillä. (Niillä myös takaisintulomatkalla hajosi bussi, eikä korvaavaa ollut)
Älkää koskaan luottako Terravisionin busseihin!
Kun olin päässyt turvatarkastuksen läpi ja pääsin portille, jäädyin täysin. Portin edus oli tietenkin täynnä suomalaisia. Minulle tuli niin epämukava olo, että puhuin ainoastaan saksaa, etteivät nämä ihmiset tietäisi, että olen suomalainen. En tuntenut kuuluvani näihin ihmisiin ollenkaan ja en halunnut että minut liitetään tähän ryhmään. Oli todella järkyttynyt siitä, miten vahva tunne ryhmään kuulumattomuudesta minulle tuli. Portti oli täynnä niitä suomalaisia juntteja, jotka kävi vähän ulkomailla. Siellä oli mies, joka oli ostanut viinipullon ja viinilaseja tax freestä ja joi sitten sitä viiniä odotellessaan. En halua loukata ketään tällä, koska tiedän etteivät kaikki suomalaiset ole sellaisia ja rakastan ystäviäni ja perhettäni, mutta se häpeän tunne, kun tiesin itse että olen suomalainen, oli kamalaa.
Heti kun äitini tuli hakemaan minua kentältä, kerroin tästä olosta ja kysyin miltä oli tuntunut tulla Suomeen 20 vuoden jälkeen. Hänellä oli sama fiilis 10 VUOTTA! Minä olin ollut Saksassa vasta 3 kk ja nyt jo minulla oli tunne etten oikein kuulu näihin suomalaisiin. Samalla tajusin entistä enemmän mitä Papa tarkoitti sanoessaan, että Saksassa hän on se suomalainen ja Suomessa se saksalainen.
On niin hämmentävää, että Saksassa olen tajunnut, miten saksalainen lopulta olen. Ja samalla olen huomannut, miten suomalainen minä olen. Lupasin ystävilleni, että kyllä minä Suomeen takaisin tulen, mutta en minä voi sitä vannoa. Minulla oli jo muutaman kuukauden jälkeen olo, että voisin ihan hyvin asua saksassa. Tiedostan kyllä, että sitten kun kaikki Erasmuskaverit lähtee pois, ei varmasti ole enää niin hauskaa. Olen 98% varma että menen takaisin Suomeen, mutta olen myös 98% varma, että tulen vielä takaisin. Jos elää maassa, jossa enemmistöllä on samankaltainen mentaliteetti kuin sinulla, tuntee pakostakin olonsa kotoisaksi.
Pakko on kyllä myös sanoa, että tosiaan tuo suomalaisuus tunkee aina välillä esiin. Asiat mitä vihaan suomalaisissa ja Suomessa, ovatkin sellaisia asioita mitä kaipaan täällä. Tämä on vasta uusi oivallus, joten en ole vielä asiaa perinpohjin tutkinut, mutta kaksi asiaa tulevat mieleen. Suomessa yritän aina olla mahdollisimman lähellä ihmisiä. Halaan usein ja yritän saada jotain fyysistä kontaktia ihmisiin. En pidä siitä, että ihmiset ahdistuvat, jos heitä tulee metriä lähemmäksi. (Tiedän leikkiväni stereotypioilla, mutta jostakin nekin tulevat) Täällä Saksassa huomaan kaipaavani omaa tilaa. Diskossa ahdistaa kun on niin paljon ihmisiä (niin kyllä välillä Suomessakin) ja bussissa tekisi mieli huutaa kun ihmiset hönkivät niskaan. Toinen mitä olen huomannut on hiljaisuus. Joskus tekisi vaan mieli sanoa ihmisille, että ollaanko hiljaa. Suomalaiset on tunnettuja siitä, että me voidaan olla hiljaa samassa huoneessa ilman, että se olisi ahdistavaa. Minua se on ahdistanut melkein aina. Nyt, kun saksalaiset jo parin sekunnin hiljaisuuden jälkeen ahdistuvat ja alkavat puhua säästä, huomaan miten kiva onkin vaan olla hiljaa välillä.
Siskoni sanoi, että vuosi Saksassa, enkä halua enää koskaan takaisin. Nyt minulla on olo, etten halua haluta jäädä tänne. Joka on aivan naurettavaa. Ei pitäisi etukäteen ahdistua siitä mitä saattaa haluta myöhemmin. Miten joku ihminen voi edes ajatella, ettei halua tehdä sitä mitä haluaa. Taidan olla astetta häiriintyneempi tapaus. Veikkaan, että se on vain pelkoa. Minua pelottaa ajatus ettei kaikki olisikaan tuttua ja helppoa niinkuin Suomessa. Haluan rutiinia ja normaalia elämää, mutta kyllästyn heti jos niin on. Tämä menee kyllä niin ajatuksen virraksi, että taidan lopettaa ja jatkaa toivottavasti pian taas.
Miksi ihminen ei anna itsensä olla onnellinen, vaan keksii asioita jotka ovat "huonosti"?
Miksi ihminen ei voi lopettaa ajattelemista?
Miksi ihmisen pitää huolehtia tulevasta ja aina suunnitella monta vuotta etukäteen heti sillä sekunnilla kun tulee jotain uutta elämään?
Miksi ihminen on aina riippuvainen jostain?
(Niille jotka eivät tajunneet: ihminen = minä)
Miksi muuten edes kirjoitan pitkän sepustuksen siitä miten hämmentynyt kansalaisuudestani ja mentaliteetistani olen? Miksi ihmisen aivot ei voi käsitellä yksikköjä, vaan kaikki pitää aina sovittaa laatikkoon, malliin, ryhmään? Miksi ihmisen luonteeseen kuuluu tarve kuulua johonkin?
Hauskaa perjantai-iltaa kaikille! :DDD
(Mun kaverit opiskelee ja minä halusin juhlimaan. Ainut mitä keksin oli päästää aivot ajattelemaan kummallisia asioita) Palaillaan!
P.S. Täällä on +2 astetta lämmintä ja minä olen siitä niiiiiiin iloinen. En olis kestänyt hetkeäkään sitä kylmyyttä mikä Suomessa oli. Ihana kun voi laittaa mitä vaan päälle, eikä tarvitse aina olla toppahaalarit!
P.P.S. Olen oppinut juomaan Becks lemonia. Tiedän ettei se ole kaljaa, mutta se maistuu ainakin puoliksi kaljalta. Jonkinlainen osavoitto operaatiossani on tapahtunut. Välillä jopa tuntuu, että se maistuu ihan hyvältä. Perinteinen saksalainen olut aiheuttaa vielä inhoreaktion, operaatio jatkuu siis!
Tunnisteet:
Hämmennyin,
Koti?,
Kummastelin,
Oivalsin,
Operaatio - Anneli ♥ Bier,
Ryanair,
Ulkomaalainen ilmoittautuu
maanantai 16. marraskuuta 2009
1kk ja 26päivää pitkä kuherruskuukausi...
... ja nyt se taisi loppua.
Tärkeä asia mikä kaikkien pitää ymmärtää on se, ettei minua perinteitä rikkoen mikään Saksassa ärsytä. Minua vaan ärsyttää kaikki muu.
Tänään tajusin muutaman asian:
- En ole ollut onnellinen pitkään aikaan.
- Olen noidankehässä: Nukun kaiken aikaa --> en syö paljon mitään kun ei ole nälkä --> ei ole energiaa tehdä mitään --> nukun
- En osaa enkä halua elää yksin. Tarvitsen sen jonkun, joka rauhoittaa minut. En osaa olla itseni kanssa tällä hetkellä.
- En osaa olla onnellinen siitä mitä minulla on, vaan mietin mitä minulta puuttuu.
- En tykkää enkä osaa opiskella. Se hävettää.
- En halua haluta jäädä tänne tämän vuoden jälkeen. Minua pelottaa, että entä jos niin käy. En halua, että taas sattuu kun joutuu hyvästelemään ihmiset. En halua rakastua täällä, koska tietää, että lähtee. Mutta samalla haluan olla onnellinen ihan sama mitä se tarkoittaa.
Plaaplaa angstangst yhyy yhyy!
En osaa muuta sanoa.
Ja joo kiitos jo etukäteen kaikista niistä asioista mitä saatatte sanoa (tai sitten ette), että minulle tulisi muka parempi olo, vaikka ei tulekaan. Kyllä tää ohi menee. Tänään en vaan osaa olla kiva enkä onnellinen.
Tällä viikolla yritän vihdoin saada julkaistua niitä merkintöjä mitä olen jo kauan suunnitellut.
Hauskaa viikkoa kaikille...nyt mä tarviin suklaata!
Tärkeä asia mikä kaikkien pitää ymmärtää on se, ettei minua perinteitä rikkoen mikään Saksassa ärsytä. Minua vaan ärsyttää kaikki muu.
Tänään tajusin muutaman asian:
- En ole ollut onnellinen pitkään aikaan.
- Olen noidankehässä: Nukun kaiken aikaa --> en syö paljon mitään kun ei ole nälkä --> ei ole energiaa tehdä mitään --> nukun
- En osaa enkä halua elää yksin. Tarvitsen sen jonkun, joka rauhoittaa minut. En osaa olla itseni kanssa tällä hetkellä.
- En osaa olla onnellinen siitä mitä minulla on, vaan mietin mitä minulta puuttuu.
- En tykkää enkä osaa opiskella. Se hävettää.
- En halua haluta jäädä tänne tämän vuoden jälkeen. Minua pelottaa, että entä jos niin käy. En halua, että taas sattuu kun joutuu hyvästelemään ihmiset. En halua rakastua täällä, koska tietää, että lähtee. Mutta samalla haluan olla onnellinen ihan sama mitä se tarkoittaa.
Plaaplaa angstangst yhyy yhyy!
En osaa muuta sanoa.
Ja joo kiitos jo etukäteen kaikista niistä asioista mitä saatatte sanoa (tai sitten ette), että minulle tulisi muka parempi olo, vaikka ei tulekaan. Kyllä tää ohi menee. Tänään en vaan osaa olla kiva enkä onnellinen.
Tällä viikolla yritän vihdoin saada julkaistua niitä merkintöjä mitä olen jo kauan suunnitellut.
Hauskaa viikkoa kaikille...nyt mä tarviin suklaata!
Tunnisteet:
Angstasin,
Koti?,
Stressasin
lauantai 31. lokakuuta 2009
Tänään kävin Sveitsissä!
Nyt on niin mullistava asia, että pakko kirjoittaa tällainen minimerkintä. Tänään tuli täti ja sen mies Hanausta käymään täällä Konstanzissa ja kierreltiin kaupungissa kun näytin paikkoja (ihanaa huomata, että osaa jo liikkua eikä eksy). Tuli sitten käytyä myös Sveitsin puolella. Tyypit hei ajatelkaa! Minä olen ollut täällä jo päivää vaille 4 viikkoa, enkä vielä ennen tätä ole käynyt Sveitsin puolella. Jos jollekin on epäselvää, Sveitsi on n. 100m Konstanzin keskustasta. Miten laiska voi ihminen olla?! : D Huomenna mennään kunnolla Kreuzlingeniin (se Sveitsin puolella oleva Konstanzin kanssa yhteen kasvanut kaupunki) ja katsellaan paikkoja.
Tänään söin myös ekaa kertaa richtige Schwäbische Maultaschen. Näin joskus stand-up komiikkaesityksen, jossa koomikko kertoi miten hauskaa on, kun kaikki kansat tekee oman version raviolista, keksii sille uuden nimen ja sanoo, että se on jotain uutta ja omaa. Noi on siis myös pastataskuja, jossa on täyte. Mutta noh, ne on tän seudun erikoisuus. : D *pyörittää silmiä*
Ainiin! Terveisiä niille, jotka ovat alkaneet huolestua minun tytöksi muuttumisesta. (Olen vakavasti alkanut harkita huulikiillon ostamista, koska oikeestaanhan se näyttää ihan söpöltä ^_^) Tänään täti toi niillä olleen laukkuni, jossa oli talvivaatteita...ja MAIHARIT! Minä sain vihdoin rakkaat maiharini takaisin. Nyt Annelista tulee taas Anneli.
Huomenna on halloween ja erään ystäväisen halloweenbileet. Teemana on Euroviisut. Minulla kun tosiaan on vain se 15kg vaatteita mukana, ei valinnan varaa suuresti ole. Ajattelin alentua helppoon ratkaisuun. Jos ostan huomenna vihdoin sen kauan harkitsemani jakkutakin tyylisen takin ja enkelin siivet, voin olla Jari Sillanpää. Nyt tästä ei tullutkaan niin minimerkintä, mutta ei se mitään. Halloween kuvia saatte ehkä muutaman päivän päästä ja sitten ehkä jo kauan harkitsemani merkintä otsikolla: "Opiskelen päiväkodissa".
Hyvää yötä ja huomenta! (Huomatkaa ovela tunniste "Matkustin")
Tänään söin myös ekaa kertaa richtige Schwäbische Maultaschen. Näin joskus stand-up komiikkaesityksen, jossa koomikko kertoi miten hauskaa on, kun kaikki kansat tekee oman version raviolista, keksii sille uuden nimen ja sanoo, että se on jotain uutta ja omaa. Noi on siis myös pastataskuja, jossa on täyte. Mutta noh, ne on tän seudun erikoisuus. : D *pyörittää silmiä*
Ainiin! Terveisiä niille, jotka ovat alkaneet huolestua minun tytöksi muuttumisesta. (Olen vakavasti alkanut harkita huulikiillon ostamista, koska oikeestaanhan se näyttää ihan söpöltä ^_^) Tänään täti toi niillä olleen laukkuni, jossa oli talvivaatteita...ja MAIHARIT! Minä sain vihdoin rakkaat maiharini takaisin. Nyt Annelista tulee taas Anneli.
Huomenna on halloween ja erään ystäväisen halloweenbileet. Teemana on Euroviisut. Minulla kun tosiaan on vain se 15kg vaatteita mukana, ei valinnan varaa suuresti ole. Ajattelin alentua helppoon ratkaisuun. Jos ostan huomenna vihdoin sen kauan harkitsemani jakkutakin tyylisen takin ja enkelin siivet, voin olla Jari Sillanpää. Nyt tästä ei tullutkaan niin minimerkintä, mutta ei se mitään. Halloween kuvia saatte ehkä muutaman päivän päästä ja sitten ehkä jo kauan harkitsemani merkintä otsikolla: "Opiskelen päiväkodissa".
Hyvää yötä ja huomenta! (Huomatkaa ovela tunniste "Matkustin")
Tunnisteet:
Koti?,
Matkustin,
Suk(k)uloin,
Söin
lauantai 3. lokakuuta 2009
Halki Konstanzin käy tieni
Tänään aamulla (perjantaina siis) astuin junaan Hanaussa klo 8:27 läppärin, repun, laukun ja matkalaukun kanssa. Edessä oli 4h ja rapiat matkustamista läpi Saksan maan. Ja oli se kyllä hieno maa. Olen aina kuullut juttua, että Schwarzwald on hieno paikka, mutta ei helvetti.. se on oikeesti hieno paikka. Vuoria ja metsää ja saksalaisia taloja. Niin hienoa. Matkasta ei oikein muuta voi sanoa, koska koomailin suurimman osan matkasta.
Junalippu maksoi 49€ kun ostin sen 3 päivää aikaisemmin. Jos olisin ostanut vielä aikaisemmin, olisi se maksanut 29€. Suunnitelkaa ajoissa ihmiset!
Voin sanoa nyt jo, että Konstanz am Bodensee liehittely on vähän ylitseampuvaa. Olen nähnyt tämän päivän aikana Bodenseen kerran. Se oli matkalla junassa. Kaupungissa ollessa sitä ei oikeastaan nää. Mutta en kuitenkaan halua tuomita tätä kokonaan vielä, koska en tunne paikkaa kunnolla.
Seuraava missio?
Konstanz Hbh: 13:16
Hausmeister Sprechstunde: bis 14:00
Rautatieasema - Hausmeister väli: 1,9km.
Suunnistuskyky: olematon
Matkatavarat: väh. 30kg
Lämpötila ulkona: 19 astetta + auringonpaiste
Taksi?: Liian pihi
Mission onnistuminen?
Olin ajoissa, mutta väärässä talossa. Eksyin matkalla ja kiersin siksi pitemmän kautta. Itku kurkussa stressaantuneena väärässä talossa kysyin väärältä Hausmeisterilta olenko oikeassa paikassa, vain kuullakseni etten ollut. Itku kurkussa stressaantuneena puoli juoksin kolme viikkoa kestäneessä yskässäni teitä pitkin kysellen minne minun pitää mennä vain päätyäkseni odottamaan itku kurkussa 15 min Europahausin edessä peläten etten saa avainta enää, koska olin myöhässä. Sain. Meillä on tosi mukava Hausmeister <3
Toisin kuin kirje minulle ilmoitti, päädyinkin 2hlö:n soluun S-M:n (se toinen tyttö Jykylästä) kanssa. Vähän harmi, koska ei saatu saksalaisia kämppiksiä ja koska kummallakaan ei sitten ollut mitään keittiövälineitä yms valmiina. Kämppä ei ole niin hieno kuin se 4 hlö:n olisi ollut, mutta ihan sympaattinen, kun katsoo pinnan alle.
Lähdettiin sitten melkeinpä heti S-M:n ja hänen urhean saattajansa, jota myös poikaystäväksi kutsutaan, kanssa kaupunkiin etsimään patoja ja kattiloita. Ihana Hausmeisterimme opasti meidät kierrätystavarapaikkaan, jota voisimme myös kutsua kirpputoriksi, josta löysimmekin paljon hyödyllistä tavaraa, eli kattilan. Päätettiin kävellä kaupunkiin etsimään loput tavaroista (kuten esimerkiksi peitto minulle). Käytiin Lagossa, suuressa ostoskeskuksessa, jossa on suunnilleen kaikki kaupat mitä 20-vuotias naishenkilö voi tarvita. Pakko päästä sinne shoppaa jossain välissä (en voi uskoa, että päästin tuonkin suustani). Reissu oli oikein ihastuttava. Odotettiin esimerkiksi noin 30 min eräässä liittymäkaupassa palvelua vain saadaksemme tietää, ettei kyseinen henkilö voi auttaa meitä. Mentiin siis hukuttamaan ketutuksemme Aldin Tag der Deutsche Einheitia edeltävään ostosryntäyshelvettiin. VINKKIVITONEN! Aldin valikoima on paska. Nyt on siis paljon paskaa elintarviketta, joka syödään pakolla pois, ostettuna. Vähitellen alkoi jo kyrpimään kävely ja rahan käyttö, joten suunnattiin kotia kohti.
Rubiinimylly? O_o
Junalippu maksoi 49€ kun ostin sen 3 päivää aikaisemmin. Jos olisin ostanut vielä aikaisemmin, olisi se maksanut 29€. Suunnitelkaa ajoissa ihmiset!
Voin sanoa nyt jo, että Konstanz am Bodensee liehittely on vähän ylitseampuvaa. Olen nähnyt tämän päivän aikana Bodenseen kerran. Se oli matkalla junassa. Kaupungissa ollessa sitä ei oikeastaan nää. Mutta en kuitenkaan halua tuomita tätä kokonaan vielä, koska en tunne paikkaa kunnolla.
Otinpa sitten kuvan kartasta, että pysyisin edes vähän kartalla :D
Seuraava missio?
Konstanz Hbh: 13:16
Hausmeister Sprechstunde: bis 14:00
Rautatieasema - Hausmeister väli: 1,9km.
Suunnistuskyky: olematon
Matkatavarat: väh. 30kg
Lämpötila ulkona: 19 astetta + auringonpaiste
Taksi?: Liian pihi
Mission onnistuminen?
Olin ajoissa, mutta väärässä talossa. Eksyin matkalla ja kiersin siksi pitemmän kautta. Itku kurkussa stressaantuneena väärässä talossa kysyin väärältä Hausmeisterilta olenko oikeassa paikassa, vain kuullakseni etten ollut. Itku kurkussa stressaantuneena puoli juoksin kolme viikkoa kestäneessä yskässäni teitä pitkin kysellen minne minun pitää mennä vain päätyäkseni odottamaan itku kurkussa 15 min Europahausin edessä peläten etten saa avainta enää, koska olin myöhässä. Sain. Meillä on tosi mukava Hausmeister <3
Toisin kuin kirje minulle ilmoitti, päädyinkin 2hlö:n soluun S-M:n (se toinen tyttö Jykylästä) kanssa. Vähän harmi, koska ei saatu saksalaisia kämppiksiä ja koska kummallakaan ei sitten ollut mitään keittiövälineitä yms valmiina. Kämppä ei ole niin hieno kuin se 4 hlö:n olisi ollut, mutta ihan sympaattinen, kun katsoo pinnan alle.
Ulko-ovemme on siis lasiovi. Se vie suoraan ulkokäytävään. Ratkaisu on varmasti ihan hauska talvella, kun on kylmä ja jokainen ulkonakäynti kylmentää keittiön. Ratkaisu rajoittaa myös alasti kämpässä hyppimistä. Ulkokäytävä on siis kaikkien kerroksessamme asuvien reitti ulos talosta.
Huoneen kalustuksessa sympaattista on se, että kaikki on pyörillä liikuteltavaa. Järjestystä voi vaihtaa todella helposti. Nii ja mikään ei ole muutenkaan kiinni missään. Pöytä on vain irtonainen levy kahden metallihäkkyrän päällä. Seinän hyllykön levyt ovat myös irti. Vaatekaapin levyt tietenkin myös.
Mutta pakko sanoa, että tykkään :)
Lähdettiin sitten melkeinpä heti S-M:n ja hänen urhean saattajansa, jota myös poikaystäväksi kutsutaan, kanssa kaupunkiin etsimään patoja ja kattiloita. Ihana Hausmeisterimme opasti meidät kierrätystavarapaikkaan, jota voisimme myös kutsua kirpputoriksi, josta löysimmekin paljon hyödyllistä tavaraa, eli kattilan. Päätettiin kävellä kaupunkiin etsimään loput tavaroista (kuten esimerkiksi peitto minulle). Käytiin Lagossa, suuressa ostoskeskuksessa, jossa on suunnilleen kaikki kaupat mitä 20-vuotias naishenkilö voi tarvita. Pakko päästä sinne shoppaa jossain välissä (en voi uskoa, että päästin tuonkin suustani). Reissu oli oikein ihastuttava. Odotettiin esimerkiksi noin 30 min eräässä liittymäkaupassa palvelua vain saadaksemme tietää, ettei kyseinen henkilö voi auttaa meitä. Mentiin siis hukuttamaan ketutuksemme Aldin Tag der Deutsche Einheitia edeltävään ostosryntäyshelvettiin. VINKKIVITONEN! Aldin valikoima on paska. Nyt on siis paljon paskaa elintarviketta, joka syödään pakolla pois, ostettuna. Vähitellen alkoi jo kyrpimään kävely ja rahan käyttö, joten suunnattiin kotia kohti.
Seuraavaksi tulee päivän paras uutinen (joka selittää miksi minulla on ollut mahdollisuus kirjoittaa nämä vuodatukset päivästäni). Ajattelin tuskastuneena kotiin palattuani, että miksi voi miksi minulla ei ole internetsejä käytettävissä. Laitoinpa sitten ihan kokeilumielessä kaapelin reikään ja kappas kepposta, internetsit eivät olleetkaan uloittumattomissani (onkohan tuo edes sana : D). Ohjeiden mukaan, netin saa vasta kun rekisteröityy. Rekisteröitymiseen tarvitsee vuokrasopimuksen numeron ja muutaman päivää. Näitä minulla ei ollut. Nyt siis netseilen noin vaan. Mutta voi ilon päivää! Heti tuntuu koti kodimmalta, kun pääsee netseille.
Vaikka päivä siis oli stressaava ja satunnaisesti kerrassaan kettumainen, kaiken pelasti ei vain yksi internetsi vaan jopa neljä erilaista. Nettiriippuvainen kiittää ja kumartaa rakasta Internetsumalaa ja painuu suihkuun ja nukkumaan. Palataan asiaan!
P.S. Sinuttelin taksikuskia (mentiin Aldin jälkeen taksilla kotiin)...Ei se taksikuski jäätynyt kuin ihan sekunnin murto-osaks. Ehkä mä vielä opin.
Tunnisteet:
Koti?,
Kuvasin,
Ulkomaalainen ilmoittautuu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)